Opiskelijan budjetti on pieni. Ruoan, asumisen, välttämättömien retkivarusteiden ja Suomeen matkustamisen lisäksi on turha miettiä muita ostoksia. On kuitenkin yksi paikka, jossa voin katsella vapautuneesti kaikkea tarjolla olevaa. Punaisen Ristin ylläpitämällä kirpputorilla on hauska käydä tekemässä löytöjä.
Kun kierrätystavaraan lisää omaa luovuutta ja viitseliäisyyttä, lopputulos voi olla huikaiseva. Kurssikaverini osti kirppikseltä vanhoja kauniita kankaita, pitsejä, nauhoja ym. ja ompeli persoonallisia kangaskasseja. Siis ekokasseja kauppareissulle. Kassiin hän sujauttaa itse tekemiään säilykkeitä ja käärii sitten kokonaisuuden joululahjaksi läheisilleen.
Minä löysin mustan juhlavan asun, housut ja puseron. Ihastuin puseron anorakkimaiseen ideaan, jossa helmaan oli pujotettu kiristysnauha ja eteen ommeltu pussitasku. Sovittaessani asua mietin kuinka saisin siitä persoonallisemman ja pääsisin irti mummotyylistä. Voisinko loihtia asuun saamelaishenkeä?
Tarkistettuani mitä omasta takaa löytyy porhalsin ompelutarvikeliikkeeseen. Nyt helman lisäksi hihan- ja lahkeensuut kiristyvät värikkäällä saamelaisnauhalla ja hengettömien mustien nappien tilalla koreilee suuremmat punaiset napit. Kaula-aukkoon kiinnitin irrotettavan turkisreunan, kirppishankinta sekin. Ennestään omistamani aidot saamelaiskäsityöt, kaulassa roikkuva poronnahkainen kännykkäkotelo ja poronluiset yksinkertaiset korvakorut sopivat kokonaisuuteen.
Hei.
Eipä ole täällä talvea, lämpöasteita on öisinkin.
Vähän kylmempää sentään oli, kun kävin seuraamassa
tt:n ringetteturnausta.
Kiva kun saa seurata tyttöjen kehitystä
neideiksi.
Joulu on joka tapauksessa entisellä paikallaan, joten siihen liittyvät asiat ovat taas työn alla.
Joulukorteista se alkaa, muutama
osoite on taas poistunut, vähemmän on
tullut tilalle.
Kirpputorit ovat ihan tuttuja, johtuen paljon keräilyharrastuksestani, mutta
sieltä on löytynyt tänä vuonna parhaat hupilahjat aikuisten kesken.
Savon kielinen Haaralt Hurja esimerkiksi.
Lisäksi askartelin ostamaani (yksi euro) kuutiopalapeliin uudet kuvat, tulos oli hyvä vaikka aikaa
meni useampi tunti.
Hyvää Joulun odotusta, sinulla alkaa taas
olla kierros auringon ympäri täynnä!
J.
Heipä hei!
Kävin juuri hiihtämässä kuun valossa ihan omia reittejä. Alla kantava hanki ja päällä kerros pehmeää lunta. Näkyvyys ja lumitilanne huomattavasti parempi kuin eräällä hiihtoretkellämme aikoinaan…
Minäkin keksin kuutiopalapeliäsi vastaavan lahjan. Ostin kirjastosta poistetun kuvakirjan ja suomensin sen itse.
Lähikaupassa oli jaossa joulukalentereita, nyt kummitytöllä ja minulla on samanlaiset. Lähetän hänelle sähköpostissa oman suomennoksen päivän kuvaan liittyvästä runosta.
Kiitos ja hyvää Joulun odotusta sinullekin. Joulunaattona juhlitaan!