Vielä ensi viikko on teoriaopintoja. Viime viikon teemana oli yrittäjyys, ensi viikolla perehdytään luontokuvaamiseen ja ekologiaan sisältäen mm sammal- ja jäkälätentin. Jaksan teoriaviikot jotenkin karkaamalla hetkeksi ladulle päivän valon aikaan. Olen joskus kokeillut keinotekoista valohoitoa aamuisin, mutta se laukaisee helposti migreenin. Luomu toimii paremmin…

Olen kiitollinen siitä, että täällä valaiseva lumi peittää maan. Nyt saamme maistaa kunnon pakkastakin, kymmenkunta astetta. Ilma tuntuu erilaiselta. Kuivalta. Kirpeältä. Lämpötila laski plussan puolelta pakkaselle, joten täällä nautitaan hangen kannosta. Varsinainen lentokeli hiihtäjälle! Suksen pohjaan on laitettava liisteriä pidon saamiseksi. Hiihtäessä kuuluu kova rahina.

Tänään sujautin jalkaani vanhanajan huopatossut ja päähän karvahatun. Tuntui mukavalta astella kirpeässä säässä lämpimästi pukeutuneena. Talvi on tullut! Ensi viikolle sääennuste lupaa pakkasta ja lumisadetta.

Opiskelijan budjetti on pieni. Ruoan, asumisen, välttämättömien retkivarusteiden ja Suomeen matkustamisen lisäksi on turha miettiä muita ostoksia. On kuitenkin yksi paikka, jossa voin katsella vapautuneesti kaikkea tarjolla olevaa. Punaisen Ristin ylläpitämällä kirpputorilla on hauska käydä tekemässä löytöjä.

Kun kierrätystavaraan lisää omaa luovuutta ja viitseliäisyyttä, lopputulos voi olla huikaiseva. Kurssikaverini osti kirppikseltä vanhoja kauniita kankaita, pitsejä, nauhoja ym. ja ompeli persoonallisia kangaskasseja. Siis ekokasseja kauppareissulle. Kassiin hän sujauttaa itse tekemiään säilykkeitä ja käärii sitten kokonaisuuden joululahjaksi läheisilleen.

Minä löysin mustan juhlavan asun, housut ja puseron. Ihastuin puseron anorakkimaiseen ideaan, jossa helmaan oli pujotettu kiristysnauha ja eteen ommeltu pussitasku. Sovittaessani asua mietin kuinka saisin siitä persoonallisemman ja pääsisin irti mummotyylistä. Voisinko loihtia asuun saamelaishenkeä?

Tarkistettuani mitä omasta takaa löytyy porhalsin ompelutarvikeliikkeeseen. Nyt helman lisäksi hihan- ja lahkeensuut kiristyvät värikkäällä saamelaisnauhalla ja hengettömien mustien nappien tilalla koreilee suuremmat punaiset napit. Kaula-aukkoon kiinnitin irrotettavan turkisreunan, kirppishankinta sekin. Ennestään omistamani aidot saamelaiskäsityöt, kaulassa roikkuva poronnahkainen kännykkäkotelo ja poronluiset yksinkertaiset korvakorut sopivat kokonaisuuteen.

On se aika vuodesta, kun pimeys tuntuu nielevän minut mukanaan. Ainakin se yrittää: houkuttaa nukkumaan päivälläkin, jos siihen löytyy aikaa. Pimeys houkuttaa lohduttautumaan makealla ja rasvaisella. Jäämään peiton alle liikkumisen ja ulkoilun sijaan.

Joudun ponnistelemaan, etten jää painostavan pimeyden tallaamaksi. Tänä vuonna olen onnistunut toistaiseksi ehkä paremmin kuin ennen. Välillä myötäilen suostumalla väsymykseen ja lepoon. Välillä houkuttelen itseni ulos, vaikka vain lyhyelle lenkille. Pääasia on lähteminen, ei lenkin pituus. Pidän tavoitteena vähintään puolen tunnin ulkoilua päivittäin, mieluiten päivänvalossa. Usein käy niin, että liikkumisen jälkeen on parempi olo, kiitollinen mieli. Tunne oman elämän hallinnasta kasvaa.

Teoriaopintojemme lomassa vuorotellen vetämämme liikuntatuokiot ovat piristäneet. Uusiin lajeihin tutustuminen on tuonut yllätyksiä. En olisi voinut kuvitella, kuinka hauskaa nyrkkeilytreeneissä voi olla. Iskin kuin viimeistä päivää. Psyykkiset patoutumat saivat samalla kyytiä, minne lie lentäneet. Toivon, että lämpötila laskee pakkasen puolelle ja pääsen jälleen hiihtämään. Hiihdon rytmi, lumen valoisuus ja raikas ilma herättävät minut eloon, ainakin hetkeksi.

Pyrin syömään terveelliseesti ja valmistamaan kauniita aterioita. Harmaaseen vuodenaikaan haen värejä ravinnosta: kasviksista ja juureksista, marjoista ja hedelmistä. Se merkitsee elämänlaatua minulle. Se on asia, johon voin vaikuttaa.

Opin kurssikaveriltani hyvän tavan nukkumaan käydessä. Mieti viisi asiaa, joissa olet ollut tänään hyvä. Kaikki vastaukset ovat oikeita. Teltassa luettelimme toisillemme viisi asiaa ja sitten saimme kuulla ne viisi hyvää asiaa toisen kertomana. Mietin nyt tämän päivän viisi asiaa: 1) olen levännyt hyvillä mielin 2) olen ulkoillut valoisan aikaan 3) valmistin hyvää kaalipataa 4) olen lukenut kiinalaisen Su Tongin kirjaa “Binu och den stora muren” ja luonut sitä kautta uusia maailmoja mieleeni. Kirja on suomennettu nimellä Uskollisen vaimon kyyneleet. 5) olen tutustunut itseeni juuri nyt kirjoittamalla tätä blogia ja uskallan jakaa kokemaani toisten kanssa.

Luolissa liikuttiin jo varhaislapsuudessa tutuksi tulleilla tyyleillä eli ryömittiin, kontattiin, kiivettiin, laskeuduttiin ja myös käveltiin.

Ujuttauduimme välillä uskomattoman pienistä koloista eteenpäin.

Aika vaikea kuvitella, mutta tämän painanteen pienestä kolosta sujahdimme maan alle kolme kilometriä pitkään ja uskomattoman kauniiseen luolaan.

Luolassa kulkeminen toi välillä mieleen jäätiköiden railot. Jotakin samaa…

Vesimassat on muovanneet kiviin silmiä hivelevän kauniita muotoja. Tällaisia luolia, joissa virtaa vettä pohjalla kutsutaan aktiivisiksi luoliksi.

Oli oikein hyvä, että varustukseen kuului haalari. Näissä hommissa hiki virtaa, vaatteet likaantuvat ja ruokahalu kasvaa.

Kuvat: Joel Jemander

Pääsemme viikonloppuna seikkailemaan luolissa Mo i Ranan lähellä. Hammarnäsluola on viisi kilometriä pitkä ja se on ollut aiemmin rauhoitettu. Minun on vähän vaikea kuvitella niin pitkää luolasysteemiä, kun en ole sellaista ennen nähnyt. Jännittävää! Lähistöltä löytyy luolia useammallekin retkelle, sillä Mo i Ranan kainalosta löytyy 300 tunnettua luolasysteemiä. Onneksi Hammarnäsluolasta avautuu useita aukkoja ulos kalliolle, joten viiden tunnin retkellämme pääsemme välillä kurkkaamaan päivän valoa. Muutoin kuljemme otsalampun valossa. Viidessä tunnissa ehdimme nähdä noin kolmanneksen luolasysteemistä. Luolassa kävellään välillä tunnelissa ja toisena hetkenä taas ryömitään kivilohkareiden välistä. Lämpötila luolassa on ympärivuoden +3 - +5 astetta C ja ilma on kosteaa. Odotan näkeväni tippukiviä. Yöt nukutaan tuttuun tapaan teltassa.

Muutoin meidän opiskeluteemana kahden viikon ajan on johtajuus. Vastaan viikkojen ohjelmasta työparini kanssa. Helpotuksekseni hän on innokas, aktiivinen ja pystyvä, joten pääsen osittain mukavasti vanavedessä. Olen myös hiljalleen löytänyt voimavarani ja saanut itseluottamusta niin, että lyhytaikainen johtaminen tuntuu ihan hauskalta.

Tänään pääsimme mukaan poroerotukseen Dikanäsiin. Olen haaveillut asiasta vuosia. Olin varautunut siihen, että romantisoitunut kuvani tapahtumasta romuttuu raa´asti törmätessään todellisuuteen. Mutta ehei … tunnelma ja energialataus imaisivat minut mukaansa. Maata peitti viiden sentin lumivaippa. Auringonvalo siilautui sumun lävitse luoden maagisen tunnelman. Talven ensimmäiset huurteiset puut näyttivät taideteoksilta.

Poroerotuspaikan aitauksien rakenne tuntui symboliselta. Keskellä sijaitsevasta pyöreästä aitauksesta eli kirnusta porot eroteltiin säteittäisesti lähteviin karsinoihin eli konttoreihin. Kirnusta tulee mieleen aurinko, elämän keskus, josta porot lähtevät eri teille. Osa kohti elämää, osa kohti kuolemaa. Kirjuri laskee ja merkitsee muistiin elämäänsä jatkavat porot. Siis eloporot luetaan. Poroerotus on poromiesten sadonkorjuuta ja samalla myös tärkeä poroväen tapaaminen. Lapset pääsevät mukaan erotukseen jo pieninä.

Porot juoksivat kirnussa ympyrää lumi pölisten. Saamelaiset lukivat korvamerkkejä ja tarttuivat poroa sarvista kiinni. Toista takajalkaa nostamalla vahvakin poro saatiin ohjailtua haluttuun suuntaan. Poro sai rokotuspiikin. Suurisarvisilta poroilta sahattiin suit sait sukkelaan sarvia lyhyemmiksi, jotta porot mahtuvat kuljetusautoihin matkalla talvilaitumelle tai teurastamolle.

Seurasin aluksi tilannetta aidan raosta tai keikkuen aidan päällä. Sitten pääsin mukaan erotukseen. Haimme poroja ensin isolla porukalla yhdestä konttorista kirnuun. Yhteistyötä tarvittiin, kun osa meistä ajoi poroja sovittuun suuntaan ja osa ohjaili eläimiä leveän muovikaistaleen avulla kirnua kohti. Päivän lopussa jäljellä olevat porot olivat päässeet juoneen kiinni ja tekivät kaikkensa säästyäkseen kirnulta. Jouduttuaan ihmisten pitelemän muoviaidan sisään porot vaihtoivat yhtäkkiä suuntaa ja ryntäsivät takaisin hyppien muoviaidan yli. Yhden poron sarvet juuttuivat muoviin kiinni ja poro reuhtoi vauhkona päästäkseen irti. Viimeisten karkulaisten kiinniotossa pääsin näkemään taitavaa suopungin käyttöä.

Kirnussa seurasin, kuinka vahva kurssikaverini auttoi porojen pitelemisessä hiki virraten. Minä painauduin kirnun seinämää vasten ja väistelin poronsarvia. Kyllä minua pelottikin pikkuriikkisen välillä.

 Kuvat: Magnus Brogren

Opiskelu on jatkunut kangerrellen syysloman jälkeen. Luolaviikon luolaosuus kutistuu viikonloppuun tulevaisuudessa, mutta hyvä niinkin. Muutoin ohjelmaa parsittiin kokoon sieltä täältä.

Yhtenä päivänä kaivelimme esille kalastusvälineet: pilkit, virvelit ja verkon. Hyisessä ilmassa kalastimme järvellä tunnetusti kalaisella paikalla. Tuuli puhalsi nuotion iloiseen roihuun, mutta tuntui iholla kovin kylmältä. Emme saaneet saalista pimplaamalla ja virvelin lusikkaa irroteltiin järven pohjasta moneen otteeseen. Viimeiseksi nostettiin verkko ja sielläpä pyristeli kaksi komeaa rautua! Kuinka iloisiksi tulimmekaan! Ilmoittauduin heti innokkaaksi keittämään kalakeittoa koko porukalle. Fileoin kalan ja keitin ensin maukkaan kalaliemen ruodoista ja päästä. Sitten keitin itse keiton ja maustoin sen tuoreilla yrteillä. Lämpimäisiksi leivoin sämpylöitä. Aikoinaan koulussa opetettiin sanan “semla” merkitsevän sämpylää, mutta täällä se tarkoittaakin laskiaispullaa.

Kun kerran Ruotsissa ollaan, niin katsoimme tietenkin yhden hirvestä kertovan filmin. On se vaan niin rakas ruotsalaisille. Saimme myös luennon saamenkielisistä paikannimistä. Retkeilyä helpottaa, jos ymmärtää kartan nimien merkityksen. Saamenkielinen nimi voi antaa vinkin vaikkapa siitä, minkä kokoisesta tai muotoisesta tunturista on kysymys. Saamenkieli on sukua suomenkielelle, joten kurssikaverini luulevat minun ymmärtävän mennen tullen saamea. Ihan niin lähellä suomenkieltä se ei kuitenkaan ole.

Satuin eilen tupsahtamaan oikeaan aikaan oikeaan paikkaan. Pääsin näkemään vaikuttavan luontodokumentin. Ruotsalainen Göran Emerius on palannut äskettäin viimeisimmältä Kanadan reissultaan. Hän kertoili kokemuksistaan ja näytti sitten Kanadan länsirannikon sademetsässä kuvatun filmin. Jättimäisten puiden rungoilla pursusi sammalta ja naavaa, lahoavia puunrunkoja makasi pitkin ja poikin, ainoat polut olivat muodostuneet eläinten esim. karhujen kulkiessa. Vettä satoi lähes tauotta.

Seudulla elää runsaasti mustakarhuja, joista osa syntyy valkoisina. Retkikunta halusi nähdä intiaanien erityisesti arvostaman valkoisen karhun. Joet kuhisivat lohia, joten syötävää karhuille, susille ja petolinnuille riitti yllin kyllin. Nirsot sudet söivät lohista vain parhaimmat palat, siis aivot! Tuli mieleen, kuinka herkullisia kokonaiset paistetut muikut ovat. Päineen ja pyrstöineen.

Elin vahvasti filmin mukana. Ajattelin, että kun unelmat eivät maksa mitään ja niillä on taipumus vieläpä toteutua, niin toivon joskus pääseväni Kanadaan katsomaan karhuja villissä luonnossa. Ja ihan mustakin karhu kelpaa tähän unelmaan.

Katso valkoisen mustakarhun kuva ja lisätietoja lehtijutusta:  artikel.aspx?articleid=1859059

Päivi Peterin maalaus