Hiihtokelit ovat nyt parhaimmillaan Kilpisjärvellä! Yöpakkasen jälkeen hanki kantaa, päivällä aurinko lämmittää mukavasti ja taukopaikoiksi löytyy pälviä. Eilen sujautimme taksilla Norjan puolelle ja hiihdimme kumpuilevaa maastoa Salluaiville. Näimme paljon pulmusia ja yhden kiirunan matkalla pälvelle, jossa paistoimme makkaraa ja nautimme huikaisevasta maisemasta. Oli lämmintä ja hyvä olla yhdessä.

Puolet porukasta lähti kanssani kiipeämään Saanaa korkeamman Salluaivin päälle. Hikisen nousun jälkeen meidät palkittiin Norjan, Ruotsin ja Suomen tunturimaisemilla. Käsittämättömän upeaa! Laskimme alas pitkiä loivia laskuja edestakaisin tunturin rinnettä. Hauskaa hommaa!

Tänään hiihdimme Saanajärven rannalle pälvelle perinteiselle vapunaaton retkelle. Nuotion äärellä paistui mm. poronlihaa ja makkaraa, lauloimme Kujun johdolla lapinlauluja ja kuohuviinipullon korkki lennähti ilmaan.

Palattuamme hotellille puhdistin sukset liisteristä ja laitoin ne kesäkuntoon. Sulatin parafiiniä luistoalueelle, jotta suksen pohja ei kuivu kesän aikana. Aika laskea hiihtokilometrit… 973 km. Herkullisesti vajaa tonni. Voisin tietysti hiihtää tonnin täyteen, mutta neuvoteltuani itseni kanssa totesin, että näin on hyvä. Olen kiitollinen siitä, että keho on jaksanut rasituksen hyvin ja olen saanut tehdä unelmatyötä mukavien ihmisten parissa.

Tänään oli jälleen vuorossa suosittu kelkka-hiihtoretki jylhissä maisemissa Haltin lähellä. Näimme kaksi kiirunaa puuttomassa tunturissa eli paljakalla toisistaan kiinnostuneen näköisinä. Muutama päivä sitten näimme Saanan lähellä koivikossa soidinasuisen riekon. Valkoisen linnun pää ja kaula olivat jo vaihtaneet väriä ja kyllä se minunkin mielestäni oli oikein näyttävä asu. Opaskaverini Jaakko tuli suksineen viereeni osoittamaan riekon sijaintia sauvalla ja kuinka ollakaan kaaduimme siihen paikkaan vierekkäin. Sen jälkeen riekko ei kiinnostanut hiihtäjiä, vaan valokuvaan haluttiin hangessa makaavat oppaat. Turhaan osoittelin sauvalla selittäen, että se kiinnostava asia on tuolla koivikossa…

Olemme nähneet muutaman kerran piekanoita taivaalla. Se on varsin suuri lintu, siipien kärkiväli voi olla jopa puolitoista metriä.

Viimeksi tänään saimme katsella poroja melko läheltä. Saamen kielessä on paljon poroa merkitseviä sanoja. Yksi ainoa sana kertoo minkä värinen tai ikäinen poro on tai mitä sukupuolta se on tai jopa poron luonteesta. Valkko on valkoinen poro, vaadin merkitsee yli 3-vuotiasta naarasporoa ja hirvas on yli 3-vuotias urosporo. Maanijaksi kutsutaan arkaa, ihmistä karttavaa poroa. Tänään näkemämme porot hakeutuivat ihmisen lähelle ruokinnan toivossa.

Pilkkikausi tunturijärvissä on parhaimmillaan. Näimme tänään jäällä kalasaaliin joukossa kirkkaan punavatsaisen raudun eli nieriän. Vatsan voimakas väri saattaa kummastuttaa pilkkijää, ellei tiedä sen kuuluvan asiaan.

Kuvat: Petri Kuusela

Pelkoni ongelmakelistä ja joka paikan sotkevasta liisteristä on toteutunut. Säätila vaihtelee päivän mittaan moneen kertaan, alhaalla kylän tuntumassa ja korkealla tunturissa on aivan erilaista lunta. Suksen voitelijan painajaispäivän kruunaa kerros uutta lunta lämpötilan tanssahdellessa nollan molemmin puolin.

Yhtenä päivänä hiihtoretkellä päädyimme vertailemaan suksien jäätymistä ja lumen paakkuuntumista pohjaan. Osanottajia riitti mitä erilaisimmilla voiteluilla; taisin tehdä vaikutuksen erityisen takkuavilla suksillani. Hyvän ryhmähengen vuoksi pieni leukailu oli mahdollista. Ryhmässä alettiin jo miettiä, että kukahan voitelisi seuraavana aamuna oppaan sukset, että saataisiin ne pelaamaan!

Pitopohjasuksilla hiihtävät kehuivat kilvan suksiaan. Olisi ihanteellista omistaa kahdenlaiset tunturisukset, niin kuin Kujulla on. Kaivaisin pitopohjasukset alleni ongelmakeleillä, muutoin hiihtäisin voideltavilla.

“Kilpisjärven mahtava Saana, tunturi tuimien tuulien…” Kuvat: Petri Kuusela

Eilen ajoimme kelkkakyydillä kolmekymmentä kilometriä päästäksemme ihailemaan uusia tuntureita. Myrskyn mukana tuiskunnut pehmeä lumi rääkkäsi moottorikelkkoja äärimmilleen sillä seurauksella, että yksi kelkka rikkoutui keskellä tunturia. Reellinen hiihtokansaa sai aikansa katsella tuntureita paikallaan hyviltä istumapaikoilta poronnahkojen alta! Toisaalta pehmeän lumen ansiosta rekikyyti tuntui miellyttävältä.

Hiihdimme pitkää loivaa alamäkeä Urtaslaaksoa pitkin vajaa parikymmentä kilometriä hyvin hitaasti aistiaksemme tuntureiden voiman, huomataksemme jylhien kalliorepeämien uljauden, lumilippojen kinostumisen, auringon ja lumisateen leikin, lumen monenlaisuuden jne. Saamen kielessä on paljon erilaisia sanoja lumelle. En osaa niitä sanoja, enkä muista kaikkien tuntureiden nimiä, mutta koin jotakin enemmän. Elin mukana maisemassa.

Puolimatkassa söimme eväät pienen erämökin äärellä. Oven yläpuolella kyltissä lukee “Urtashotelli”, huusista löytyy käsisuihku ja laverin tyynyliinassa on kauniin naisen kasvokuva yksinäisen miesvaeltajan seuraksi. Tunturihuumoria…

Pitsusputouksen jälkeen hullaannuin turkoosista jäästä niin, että kiidin jäällä ympyrää tunturisuksilla. Kotimatkalla kurvasimme vaikuttavan lumivyörypaikan ohitse; lunta oli vyörynnyt satojen metrien leveydeltä suurina paloina. Pysäyttävä näky. Näin vielä ensimmäistä kertaa pulmusparven, kevään ensimerkin!

Oho… mikä tuuli! Ilmatieteenlaitoksen mukaan tällä hetkellä on pohjoistuulta 14 m/s, puuskassa 21 m/s. Tulimme elämykselliseltä hiihtoretkeltä muutama tunti sitten, jolloin tuuli oli hivenen hellempi. Kuju johdatteli isoa porukkaa taitavasti koivikossa kierrellen hakien tuulensuojaa missä se vain oli mahdollista. Vain pienen raon tullessa jonoon seuraavan hiihtäjän selkää ei näkynyt, eikä juuri hiihdetty jälki erottunut. Oli turvallista hiihtää tasaiseen tahtiin porukassa huppu tiukasti nyöritettynä.

Tämä retki muistetaan pitkään. Selviydyttyämme takaisin hotellille ihmiset olivat innostuneita kokemuksestaan. Koettelemuksesta selvittiin ja tästä riittää kerrottavaa. Kuuntelen toisella korvalla ulkoa hotellin aulaan tulevia ihmisiä; jokainen kommentoi säätä ja kertoo oman selviytymistarinansa. Vai ei suomalaiset muka puhu! Talonmies auraa reittiä rantasaunalle jatkuvasti, silti sieltä palasi juuri pariskunta kertoen metrin korkuisesta kinoksesta.

Tunturissa on paljon väkeä vaeltamassa hiihtäen tai potkukelkoilla. Toivottavasti he löytävät toimivia keinoja myrskystä selviytymiseen.

Seuraavana aamuna kuulin, että tunturialueilla oli paikoitellen tuullut puuskissa jopa 35 m/s! Kilpisjärvellä paistaa tänään aurinko lähes tuulettomassa säässä. Olemme lähdössä hiihtoretkelle lumimyrskyn jälkeen neitseellisiin tuntureihin.

Kilpisjärven sään ennustaminen on erityisen vaikeaa. Täällä kohtaa mereinen ja mantereinen ilmasto, mikä johtaa nopeisiin, huonosti ennustettaviin säätilan muutoksiin. Lähellä sijaitseva Suomen maanteiden korkein kohta, Muotkatakka jakaa mielenkiintoisesti säätilan kahteen erilaiseen alueeseen. Toisella puolella voi sataa, kun toisella puolella paistaa aurinko. Ilmiö korostuu kesäaikaan.

Olen turhautunut Ilmatieteenlaitoksen ylimalkaiseen ennusteeseen, joka toki toisinaan pitää paikkansakin… Norjalaisten laatimat ennusteet vastaavat useammin todellisuutta. Sieltä löytyy säätilan muutokset tunti tunnilta, tuulen suunta ja nopeus sekä pitkäaikaisennuste. http://www.yr.no/sted/Finland/Lappland/kilpisjärvi

Olen saanut asiantuntevaa kädestä pitäen neuvontaa suksien huollosta niin suomeksi kuin englanniksikin. Opit pursuavat korvista ulos, joten pulautan ne tänne blogiin. Kesän aikana hyvät neuvot painuvat unholaan, ellen työstä niitä helposti mieleen palautettaviksi.

Myin viime kesänä vanhan autoni ja ostin niillä rahoilla norjalaiset Åsnesin käsintehdyt tunturisukset. Haluan pitää näistä kauniista suksista hyvää huolta ja säästää voimiani voitelemalla sukset luistaviksi ja pitäviksi yhtäaikaa. Mutta nyt ohjeisiin…

Vanhojen voiteiden poisto: Aseta paperia pitovoitelun päälle ja lämmitä silitysraudalla (130 astetta). Työnnä siklillä paperin päältä, jolloin voide tarttuu paperiin ja sikli pysyy puhtaana. Poista loppuvoide voiteenpoistoaineella. Levitä sitä ensin suksen pohjalle, anna vaikuttaa puolisen minuuttia ja hankaa paperilla (tai kankaalla) pois.

Luistovoitelu: Sulata parafiiniä silitysraudan avulla luistoalueelle (kantaan ja kärkeen). Tunturissa kannattaa käyttää hieman normaalia kovempaa parafiiniä, jolloin se pysyy paremmin pohjassa. Siklaa parafiini pois pitkillä suksen liukusuuntaisilla vedoilla mahdollisimman tarkkaan. Puhdista olas pyöreäkärkisellä työvälineellä. Harjaa pohja kiiltäväksi. Toista mokoma, jos suinkin jaksat…

Pitovoitelu: Tunturihiihdossa kannattaa käyttää pohjavoidetta varsinaisen pitovoitelun alla, jotta suksi pitäisi koko reissun ajan. Lämmitä pitoaluetta raudalla tai puhaltimella. Hankaa pohjavoidetta purkista, tasoita korkilla ja levitä vielä toinen kerros pohjavoidetta. Sitten varsinaiseen kelinmukaiseen pitovoiteluun ja siinäpäs sitä miettimistä riittääkin.

Purkki- vai liisterikeli? Pehmeällä lumella pakkasella pärjää purkilla vallan mainiosti. Sitä levitetään ohut kerros, tasoitetaan korkilla ja toistetaan sama juttu nelisen kertaa, jolloin pito pysyy pitempään. Vesikelillä tai kovalla hangella tarvitaan liisteriä. Oikean liisterin valintaa kannattaa testata etukäteen levittämällä toiseen sukseen toisenlaista liisteriä (tai kahden liisterin sekoitusta) ja koehiihtämällä sukset. Liisterituubia lämmitetään vaikkapa puhaltimella ja liisteriä levitetään kalanruotokuvioksi. Tasoitetaan peukalolla, raudalla tai korkilla voimakkaasti hangaten. Hankaa suksia hankea vasten ennen kuin pläjäytät ne lumeen, ettei pohja jäädy. Testaamisessa on toki vaivaa, mutta megavaiva on hiihtää jäätyvillä tai lipsuvilla suksilla koko reissu.

Hyviä neuvoja videopätkineen löytyy netistä esimerkiksi osoitteesta www.swixschool.com

Pääsiäisen vesikelit ovat vaihtuneet pakkaseen ja siitähän seuraa hiihtäjän unelma eli kaikkialla kantava hanki! Hyvä on hiihtäjän nyt hiihdellä tai pikemminkin kiitää pitkin tuntureita. Päivän retkiltä palaa ruskettuneita iloisia ihmisiä.

Kävin tänään ryhmän kanssa huiputtamassa Saanan lumikengillä. Menomatka kannettiin lumikenkiä, kun kävely maisemareittiä onnistui hyvin ilmankin. Iso osa Saanan 743:sta rapusta oli jo paljastunut lumen alta. Parin tunnin vaivannäkö palkittiin huikaisevilla tunturimaisemilla, mutta korkeimmalta kohdalta oli laskeuduttava heti valokuvauksen jälkeen kylmän tuulen vuoksi.

Alas tullessa lampsittiin vauhdikkaasti lumikengillä hankisia painanteita pitkin. Se oli rytmikkyydessään rentouttavaa ja puolet nopeampaa kuin rauhallinen nousumme.