Hiihtokauden lopetus
Huhtikuun 30. 2009Hiihtokelit ovat nyt parhaimmillaan Kilpisjärvellä! Yöpakkasen jälkeen hanki kantaa, päivällä aurinko lämmittää mukavasti ja taukopaikoiksi löytyy pälviä. Eilen sujautimme taksilla Norjan puolelle ja hiihdimme kumpuilevaa maastoa Salluaiville. Näimme paljon pulmusia ja yhden kiirunan matkalla pälvelle, jossa paistoimme makkaraa ja nautimme huikaisevasta maisemasta. Oli lämmintä ja hyvä olla yhdessä.
Puolet porukasta lähti kanssani kiipeämään Saanaa korkeamman Salluaivin päälle. Hikisen nousun jälkeen meidät palkittiin Norjan, Ruotsin ja Suomen tunturimaisemilla. Käsittämättömän upeaa! Laskimme alas pitkiä loivia laskuja edestakaisin tunturin rinnettä. Hauskaa hommaa!
Tänään hiihdimme Saanajärven rannalle pälvelle perinteiselle vapunaaton retkelle. Nuotion äärellä paistui mm. poronlihaa ja makkaraa, lauloimme Kujun johdolla lapinlauluja ja kuohuviinipullon korkki lennähti ilmaan.
Palattuamme hotellille puhdistin sukset liisteristä ja laitoin ne kesäkuntoon. Sulatin parafiiniä luistoalueelle, jotta suksen pohja ei kuivu kesän aikana. Aika laskea hiihtokilometrit… 973 km. Herkullisesti vajaa tonni. Voisin tietysti hiihtää tonnin täyteen, mutta neuvoteltuani itseni kanssa totesin, että näin on hyvä. Olen kiitollinen siitä, että keho on jaksanut rasituksen hyvin ja olen saanut tehdä unelmatyötä mukavien ihmisten parissa.






