Lumi on kaunista. Lunta olisi vaikea kuvailla ihmiselle, joka ei ole sitä kokenut. Sillä on niin monta olomuotoa. Eilen riippakoivujen oksat olivat valkohuurteiset. Ilmassa oli hyytävää kosteutta ja kylmyyttä. Tänään näyttää erilaiselta: pehmeä lumi pyöristää luonnossa muotoja ja pihoilta työnnetyt lumikinokset nousevat jo parin kolmen metrin korkeuteen. Joulutapahtumassa lunta hyödynnettiin viehättävällä tavalla. Kullakin lapsiryhmällä oli oma lumikasansa, jota he saivat muotoilla ja koristella. Jäälyhtyjä, ulkotulia, vesiväriä, porrastuksia, luolia… Mikä luova materiaali! Täällä on nyt oikea talvi ja potkukelkka on tavallinen kulkuneuvo.

Ensi viikko opiskellaan mäenlaskua Tärnabyn kuuluisissa rinteissä. Minua kyllä jännittää niin isot mäet - olen tottumaton laskettelusuksiin. Anja- ja Ingemarmäet ovat aloittelijalle melkoisia haasteita.

Mikä herkullinen joulun tuoksu levisikään rappukäytävään asti, kun leivoin banaanimauste- ja suklaakakkua. Aiomme juhlia Tärnabyssä synttäreitäni etukäteen, kun minä olen syntynyt harmillisesti joulunaattona.

Pirteässä perjantai-iltapäivän harjoituksessa kävelimme heikolle jäälle ja harjoittelimme pelastautumista hyisestä vedestä. Pukeuduin luonnollisesti retkiluistelussa käyttämiini vaatteisiin reppu selässä. Hämmästyin kuinka pitkälle jää kantoi, lähes sulaan saakka vaikka teräskärkinen sauva upposi jäästä läpi aikoja sitten. Syysjäätä kutsutaan syystä teräsjääksi. Toinen juttu olikin sitten päästä kantavalle jäälle märissä vaatteissa. Jää murtui alta yhä uudelleen ja helpoksi luulemani juttu muuttui hengästyttäväksi ponnisteluksi. Pääsin kuitenkin omin avuin rantaan vaatteita vaihtamaan. Iho punoitti kylmästä. Kokemus oli paljon pelottavampi kuin harrastamani avantouinti. Sain uutta potkua treenatakseni kehoon voimaa.

Matkalla heikoille jäille näimme merikotkan liitelemässä aivan lähellä autoamme. Ehkä se oli löytänyt pientä välipalaa kalankasvatusaltaasta.

Luokkakavereiden taustat saavat minut välillä hämmästymään. Noran isä kävi kertomassa osallistumisestaan Mount Everestin ruotsalaiseen retkikuntaan vuonna 1987. Diakuvin ja kasettiäänin havainnollistettu “lähes tutun” ihmisen retkikertomus teki aivan erilaisen vaikutuksen kuin tiedotusvälineiden kuvaukset. Retken haastavuus ilmeni monella tavalla: korkeuteen totuttelussa, vuoristokuumeessa, vaikeudessa hengittää vähähappista ilmaa, tuulisessa kylmyydessä, kiipeämisessä jyrkkää vuorenseinämää pitkin ja matkatoverin pelastamisessa erittäin vaikeissa olosuhteissa. Matkatoveri menetti sormia ja varpaita, moni muu kiipeilijä Mount Everestillä on menettänyt henkensä. Mikä kumma saa ihmisen ryhtymään tällaisiin koitoksiin?

Turismiviikolla saimme tietoa Ruotsin luontomatkailusta mm Svenska Turisföreningin luennolla. Eipä tarvinnut kahdesti miettiä jäseneksi liittymistä: jo pelkästään jäsenlehti ja vuosikirja ovat mukaansa tempaavaa iltaluettavaa upeine valokuvineen. Voisi olla mielenkiintoista työskennellä joskus mökkiemäntänä ruotsalaisessa tunturikämpässä. Ei rahallisesti kannattavaa, mutta elämänkokemuksena jotakin ainutlaatuista.

Kävimme muutamalla yritysvierailulla pienessä Umnäsin kylässä. Yrittäjien luomat ilmapiirit olivat puhuttelevalla tavalla erilaiset. Moottorikelkkamuseon pitäjästä huokui -ikävä todeta- innottomuus vailla tulevaisuuden toivoa.  Mutta mitä tapahtuikaan nähdessäni vanhoja moottorikelkkoja roikkumassa katosta ja lattialla vieri vieressä? Tällainen turhan pörinän vastustajakin innostui! Minä tarkastin heti suomalaisedustuksen. Oranssi Terhi 10 näytti lapsuudesta tutulta, Lynxin ensimmäinen malli matalalla ja uskomattoman leveällä istuinosalla herätti hilpeyttä. Mikä parasta: sain ostettua moottorikelkan pienoismallin 3-vuotiaalle pikku-Niilolle synttärilahjaksi!

Koiravaljakkoyritys The Silent Way on menestyvä ekomatkailuyritys, jolla on oikeus käyttää laadukasta Naturens Bästa-logoa. Nuorekas yrittäjäpariskunta kertoi, että he eivät täysin tiedä mihin heidän menestyksensä perustuu. Vierailu antoi aavistuksen asiasta… Sympaattiset ja taitavat yrittäjät tarjoavat retkillään itse valmistettua herkullista eräruokaa, koirat ovat ystävällisiä, valjakkoretket ulottuvat upeissa tunturimaisemissa jopa Sarekiin ja Kebnekaiselle saakka. Minuun teki vaikutuksen se, että 50 vetokoiraa on tarhassa hiljaa ja vasta luvan saatuaan haukkuu meille tervehdykseksi. Aikamoinen vilinä siinä kävi, kun olimme 50 huskyn kanssa samassa aitauksessa. Koirat juoksentelivat ympärillämme, nauttivat silityksistä ja taisipa paikallaan seisonut Markus saada merkkauksen lahkeeseensa.

Lunta on tupruttanut sen verran, että olen päässyt maistelemaan murtomaahiihtoa. Ensimmäisellä kerralla hiihdin nurmikolla, jolla oli pari kolme senttiä lunta. Minkäs sitä innostukselleen voi… Nyt lunta on kymmenkunta senttiä ja pururadalla lehahtelee hiihtäjiä luistelutyylillä.

Hiihdän mieluiten perinteisellä tyylillä omia reittejä verkkaiseen tahtiin, mutta tänään olen kiertänyt neljän kilometrin pururadan kahdesti. Aamupäivän luennolla ekomatkailusta pää meinasi haljeta migreenistä. Karkasin kahvitauolla kotiin, migreenilääke kielelle sulamaan ja sukset alle. Hiihdin hitaasti voimattomana päivän valon aikaan. Se auttoi! Ruoka maistui ja iltapäivällä luento jo tuntui kiinnostavalta.

Illalla olin niin voimissani, että kiersin lenkin uudelleen luistelusuksilla. Meinasin tukehtua, mutta sellaistahan se aina on ensimmäisellä kerralla. Olen monena talvena päättänyt laskea hiihtokilometrit, mutta nyt saa pelkkä suunnittelu riittää. Toimeen: tällä hetkellä kasassa on 18 km.

Oikealla alhaalla olevasta linkistä pääset kotisivuillemme, Fjäll 19. Sieltä löytyy mm valokuvia ja taustatietoa på svenska. Sivuja tullaan kehittämään…

Viikko istuttiin sisällä käsittelemässä ryhmän johtamista, toinen viikko on edessä. Pari tomeraa tunturipelastustaitoista naista piti meitä kynsissään monenlaisilla harjoituksilla. Posket punaisina laitoimme itseämme likoon. Ulkopuolelta ostetut kouluttajat suunnittelevat yleensä opetuksensa monipuolisesti ja asiantuntevasti. Se herättää kunnioitusta.

Olen iloinen siitä, että osaan arvostaa elämän perusasioita kuten monipuolista ravintoa, luontoa, ulkoilua, hyvin nukuttua yötä ja uuden oppimista. Toivon rohkaistuvani ryhmän jäsenenä ja esiintymisessä. Uskallan toivoa elämän kumppanin löytämistä ja olen päättänyt pitää silmäni auki.

Kurssimme henkeen kuuluu terveelliset elämäntavat; treenaaminen yhtenä osana sitä. Siinä imussa olen itsekin päässyt hyvään alkuun. Syvät vatsalihakset ovat löytyneet ja vahvistuneet, selkä kestää luonnossa liikkumista. Olen saanut nauttia retkiluistelusta kolmena viikonloppuna monenlaisissa olosuhteissa: peilikirkkaalla teräsjäällä, sateen jälkeen vettä lainehtivalla jäällä ja vastasataneella pakkaslumisella jäällä. Kehoni on varsin kankea - olen laiska venyttelemään. Infrapunasauna tuntuu auttavan jonkin verran. Hieronta olisi paikallaan, mutta ei mahdu opiskelijan budjettiin.

Kokeilin hieman seinäkiipeilyä ja pidin siitä. Lapsena olin notkea, rohkea ja vahva kiipeilemään puissa, köysissä ja maatilan huoltorakennuksissa. Ahtaiden kiipeilykenkien hankinta polttelee, jotta pääsen maistelemaan oikeasti tätä lajia. Voin vain kuvitella, kuinka jännää on kiipeillä kesällä luonnossa.

Ensilumi oli epäluotettava, joten vaihdoimme retkiohjelmaa. Eläinten jälkiä tunnistamme sitten kun on lumipeitettä. Tutustuimme nyt mm. hirvenmetsästyksessä tuhansia vuosia sitten käytettyihin ansakuoppiin ja hylättyyn maakotkan pesäpuuhun. Kotkan pesä sijaitsi louhikkoisessa rinteessä vankan männyn latvuksessa. Lähistöllä avautui suo sopivan avoimena metsästysmaastona. Pesä oli käsittämättömän suuri risukasa ja puun juurelta paljastui metsäkanalintujen luita.

Suuri Taiteilija, Luonto, Luoja oli järjestänyt kaunista katsottavaa. Kuusi- ja mäntyvanhukset oli “koristeltu” runsaskätisesti vaaleanvihreillä ja rusehtavilla pitkillä “parroilla”: naavalla ja lupolla. En ole ennen nähnyt vastaavaa. Lehtipuiden oksat olivat huurtuneet valkoisiksi ja pysähdyin tarkastelemaan pitkiä neulasmaisia kiteitä. Ilma oli tyyni ja raikas. Evästauon pidimme tulen äärellä sammalmatolla. Yhtäkkiä tajusin kuinka onnellinen olenkaan.

No satoihan sitä. Lumivaippa laskeutui taivaalta. Ohuena ja lempeänä. Kuuntelen lumen narskuntaa astellessani. Tuntuu pehmeältä jalan alla. Lumen valossa lähden illalla pitkälle kävelylenkille. Opiskelemme tällä viikolla metsästäjäntutkintoon liittyviä asioita ja tutkimme eläinten lumijälkiä parin päivän retkellä. Toivottavasti lumi pysyy maassa.