Öisin on ollut pakkasta ja päivisinkin jokunen aste. Jokohan pääsisi luistelemaan luonnon jäälle? Ensimmäisenä päivänä kävin suojaisan lammen rannalla katsomassa ohutta jäätä, joka antoi periksi jalan alla.

Toisena päivänä varustauduin tutkimuksiini mm. jääsauvalla, lämpökumisaappailla, naskaleilla ja varavaatteilla. Iskin napakasti teräskärkisellä sauvalla jäähän ja vesihän sieltä tuli esiin. Jalan alla jää ritisi, mutta kesti.

Aioin jo lähteä kotiin, kun huomasin pojan jullikoiden taiteilevan jäälle. Uhkarohkeat teinit liukastelivat hetken rannan tuntumassa ja lähtivät sitten ylittämään lampea. Seurasin jännittyneenä ajatellen, ettei jää voisi kestää poikaporukkaa. Jää ulisi uhkaavasti, poikia nauratti ja luultavasti pelotti myös. Jää kuitenkin kantoi heidät!

Punnitsin mielessäni uskallanko lähteä luistelemaan. Omat testini eivät pitäneet jäätä luotettavana, mutta näinhän juuri omin silmin, että jää kantoi poikaporukan. Lopulta luistelin rannan tuntumassa pitkäteräisillä retkiluistimilla ja se oli ihanaa! Aurinko paistoi, jää kiilsi ja minä kiidin. On vaikea kuvata sitä tunnetta, mutta jotakin kertoo peilikuva kotona: välkkyvät silmät ja punaiset posket. Innostuneisuus kehossa.

Kolmantena päivänä luistelin vapautuneesti. Lammen ympärillä kulkevalta kävelyreitiltä joku huikkasi, että näyttää niin mukavalta. Minä vastasin, että tuntuu myös. Viereisen maavallin takaa alkaa järven selkä. Voisikohan siellä luistella; turvallisesti lähellä rantaa? Kävelin kivenheiton päähän ja olin ällikällä lyöty. Järvi oli täysin sula. Laineet liplattivat.

Muutin elokuussa Ruotsiin ja nyt kolmen kuukauden kuluttua tunnen kotiutuneeni jollakin tavalla. Enää ei ole pakko päästä Suomeen heti tilaisuuden tullen. Ikävöin monia Suomessa, mutta eniten vanhaa Kukka-koiraani ja ekaluokkalaista kummityttöäni. Täällä on toistaiseksi niukasti ihmissuhteita ja olenkin oppinut sujuvasti ottamaan osani kirjaston “tätien”, kaupan kassojen ym. kanssa asioidessani.

Kielikylpy on huuhtonut minusta pois suurimman pelon ruotsin puhumiseen. Kuullun ymmärtäminen jännittää edelleen. Olen tyytyväinen rohkeaan päätökseeni lähteä Ruotsiin opiskelemaan mieluista alaa alkuvaikeuksista huolimatta.

Tilhiparven helisevä ääni saa minut pysähtymään. Jään seisomaan paikalleni haltioituneena. Kuuntelen aikani ja sitten hiivin lähemmäksi nähdäkseni töyhdön ja silkkimäisestä höyhenpeitteestä erottuvat keltaiset koristeraidat. Tilhiparvia pyrähtelee tuon tuosta latvuksesta toiseen. Aamulla saan kävellä varoen, koska musta jää nuolee asfaltin pinnan pelottavan liukkaaksi. Rapakko on kuivunut jääkanneksi, joka rusahtaa helposti rikki jalan alla. Iltapäivän aurinko sulattaa jääpisarat riippakoivun alastomilta oksilta.

Kahlaan lämpöisillä kumisaappailla pitkin rantoja kunnes olen hikinen ja sitten pulahdan jääkylmään veteen. Hurr! Kerään rannalta kuivaa puuta, sytytän nuotion ja ruokin tulta risuilla. Poimin puolukoita, mutta vain pienen määrän niin kuin lomailijalle sopii. Keitän kotona ruispuolukkapuuroa istuen kattilan äärellä kiireettömänä. Kävelen pitkän matkan pimeässä luonnossa otsalamppu päässä käydäkseni viereisessä kylässä konsertissa.

Kokeilen uimahallin puoli-ilmaista infrapunasaunaa ja luen netistä sen monista terveysvaikutuksista. Leikin olevani ruotsalainen käymällä solariumissa, valkaisemalla hampaita sekä värjäämällä hiukset tietoisena siitä, ettei mikään niistä ole terveellistä!

Lepään päivän mittaan heti kun väsyttää ja huomaan ilokseni, että silloin voimani palautuvat. Kuuntelen norjansaamelaisen Mari Boinen suoraan sieluun menevää laulua. Katson lasten elokuvaa Kråkguldet, jonka lainaan sillä perusteella, että se on kuvattu lumisessa maisemassa. Elokuvan myötä luokseni tulvahtaa lumesta notkuvia oksia, koulun joulujuhlaan valmistautumista, lämpimiä värejä vaatteissa ja sisustuksessa. Filmi on kuvattu 1969. Hidastempoista. Hehkutan lumen odotustani äärimmilleen lukemalla uusimmasta Utemagazinetistä tunturihiihtoa koskevia kuvauksia.

On suuri nautinto saada taitavaa opetusta ja tajusin kuinka harvinaista herkkua se on. Anita Forsselin monipuolinen elämänkokemus retkiruoka-asiantuntijana, kokeneena retkeilijänä, taiteilijana, taideterapeuttina ja oppimisprosessiin perehtyneenä kouluttajana välittyi konkreettisesti. Sain hyvän kokemuksen siitä, kuinka asiatiedon lisäksi kouluttajan asenteet ja arvostukset ovat tärkeitä.

Anita Forssell koulutti meitä kuivaamaan kaikenlaisia elintarvikkeita ja nosti esille mielenkiintoisia terveysnäkökulmia mm natriumglutamaatista. Anita on kirjoittanut loppuunmyydyn retkiruokakirjan Friluftsmat, josta ilmestyy uudistettu painos toukokuussa 2009.

Kokoan tähän keskeisiä asioita ruoka-aineiden kuivaamisessa. Kuivaamisessa tarvittavat matala lämpötila ja hyvä ilmankierto toteutuvat ainakin hyötykasvikuivurissa, vaatteiden kuivauskaapissa esim. hyttysverkosta rakennetuilla ritilöillä tai kiertoilmauunissa. Lämpötilan pitäminen riittävän alhaisena (30-50 astetta) on tärkeää, muutoin tuotteissa lähtevät liikkeelle muut kuin kuivumisprosessit. Kaikki tuotteet levitetään ilmavasti riittävän ohuina paloina ritilöille kuivumaan. Kuivausaika vaihtelee suuresti ollen luokkaa yön yli. Voit testata tuotteiden kuivuutta laittamalla ne muovipussiin ja tarkistamalla parin tunnin kuluttua, onko pussiin kertynyt kosteutta. Jatka kuivaamista tarvittaessa.

Ruoka-aineiden käsittely ennen kuivaamista vaihtelee ryhmittäin.

Kokoliha ja kala
Valitse vähärasvaista mureaa lihaa. Leikkaa ohuiksi viipaleiksi tai muutoin pieniksi paloiksi. Marinoi mausteliemessä tai suolaa ennen kuivaamista. Lohestakin tuli hyvää, mutta ei säily rasvaisena kalana kovin pitkään kuivattunakaan. Lohikeitto vei kielen mennessään.

Jauheliha
Paahda vähärasvainen jauheliha kuivalla paistinpannulla. Mausta ja kuivaa ohuena kerroksena esim. ritilän päälle levitetyn hyttysverkon päällä. Todella hyvää esim. jauhelihakastikkeessa, tuoreen veroista!

Herneet ja pavut
Esikeitä pakkauksen ohjeen mukaan. Valuta ja kuivaa. Näin saat nopeasti kypsyvää ruokaa retkelle.

Peruna, juurekset ja kaalit
Ohuet viipaleet tms. esikeitetään napakoiksi. Tärkeää: muutoin tuotteet ei kypsy ruoanvalmistuksessa. Valutetaan ja kuivataan.

Muut kasvikset, hedelmät
Paloittelu. Helposti ritilään tarttuviin tuotteisiin kuten banaaniviipaleisiin voi ripotella sokeria ennen kuivaamista. Erityisen herkullista tulee itse kuivatusta banaanista, hunajamelonista, mansikasta ja kiivistä.

Osastossa erikoista
- turkkilainen paksu jogurtti: rei’itä leivinpaperi haarukalla ja sivele ruokaöljyllä. Levitä jogurttia ohuiksi “kakuiksi“ ja ala kuivaamaan. Kun jogurtti on kiinteytynyt sen verran, että se irtoaa leivinpaperista, siirrä kuivumaan ritilälle ilman voipaperia.
- hedelmäherkku: soseuta sauvasekoittimella marjoja tai hedelmiä, mausta hunajalla, lisää halutessasi pähkinä- tai mantelirouhetta. Leivinpaperin rei´itys , öljyäminen ja kuivaaminen kuten jogurtilla.
- kananmuna: riko munien rakenne haarukalla tasaiseksi. Kaada ohueksi kerrokseksi foliovuokaan. Kuivaa kiertoilmauunissa: kuivuu kellertäväksi levyksi. Jauha palaset munajauhoksi. Kannattaa merkitä ylös kuinka monta munaa on kuivannut, jotta pystyy arvioimaan ruoanvalmistuksessa tarvittavan jauheen määrän. Meillä kävi niin, että vanha tavallinen uuni lämpeni liikaa ja kuivumisen sijaan muna epämääräisesti paistui ja lensi sitten roskikseen. Tätä ohjetta haluan kokeilla uudelleen ja paistaa tunturiretkellä herkullisen munakkaan.

Jälkiruoka tunturissa
- laita folion päälle palasina tummaa suklaata, chiliä, kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä. Sulata suklaaseos retkikeittimellä pienellä liekillä paistinpannulla ja nauti lämpimänä. Sairaan hyvää!! Ja chili lämmittää kehoa.

Ruoanvalmistus kuivatuista tuotteista
- kuivattuja kasviksia mielellään liotetaan ennen ruoanvalmistusta ja keitetään sitten liotusvesineen. Kätevää esim. laittaa kierrekannelliseen muovipurkkiin seuraavan aterian kasvikset ja vettä. Lihaa ja kalaa ei kannata liottaa lämpimänä vuodenaikana, ettei mikrobit villiinny tyystin.

Paljon löytyy asioita varman päälle, mutta eivätkö “reuna-alueet” ole kiehtovia tai tärkeitä? Tunnen liikkuneeni henkilökohtaisella raja-alueella. Palataanpa lähtöruutuun: miksi kirjoitan? Siihen vastaan kirkkain silmin: ollakseni enemmän olemassa! Kasvaminen omaksi itsekseen vaatii näkyväksi tulemista ja kanavat ovat monet. Upeaa, jos on hyvä parisuhde. Upeaa, jos on hyviä ystäviä. Upeaa, jos on mikä tahansa turvallinen ilmaisutapa sille, että on ihminen ja tarvitsee toisia ihmisiä.

Yksinpärjäämisen- ja häpeänkulttuuri koskettaa meitä kaikkia. Tunnistan sen omassa elämässäni ja hereille ravistelevissa uutisissa, joiden mukaan Suomessa ammutaan koulussa ja kotona ihmisiä hengiltä. Puhumattomuudesta on etsittävä murtautumisteitä ulos ja haettava niitä säikeitä, joilla päästään yhteyteen toisten kanssa.

Rakastan sinua vanha isäni ja rakastan sinua vanha äitini! Tiedän, etten ole sanonut tätä koskaan ennen. Olen ollut pettynyt, vihainen ja katkera. Ja olen voinut huonosti. Paljon myöhemmin olen antanut anteeksi ja hetki sitten oivalsin, että meneekö tässä tosiaan yhteinen elinaikamme, yli 40 vuotta tämän asian kanssa painiessa. Itken tätä kirjoittaessani. Itseään ei pääse karkuun vaan tärkeät asiat seuraavat mukana … minne tahansa. Näin jo itseni tulevaisuudessa itkemässä vanhempieni haudalla sitä, etten koskaan voinut rakastaa. Mutta voinhan: tästä hetkestä alkaen!

Tämä on hyvin yksityistä, mutta ehkä samaan aikaan yleistä. Tunnen koskettelevani  elämän ydinasiaa. Ihmiselämässä näyttää olevan toisinaan asioita, joihin juuttuu kiinni. Juuttuminen pitää huolen siitä, että tärkeä asia saa huomiota. Samalla se vie paljon energiaa ja elämä jatkuu ikään kuin käsijarru päällä. Kuinka toivonkaan, että saan käsijarruni vapaaksi!

Minussa asuu Masennus. Masennuslääkkeillä pidän asukkia kurissa. Selän reistailu, etäisyys sukulaisiin ja ystäviin sekä taloudellinen epävarmuus ruokkivat Masennusta. Eikä tilannetta helpota Kelan tyly ilmoitus, ettei Suomen sosiaaliturva enää koske minua.

Masennus vaatii huomiota osakseen. Mihin mahtuvat pelot, surut, voimattomuuden, yksinäisyyden ja erilaisuuden tunteet? Tunnen painetta luoda uutta: maalata tai tehdä käsilläni jotakin luonnonmateriaaleista! Kyhäsin riippakoivun pudonneista oksista ja valosarjasta teoksen ikkunan yläpuolelle. Valoa pimeyteen…

Saamelaiset ovat alkuperäiskansaa, jotka asuvat Suomessa, Ruotsissa, Norjassa ja Venäjällä. Sapmin eli Saamenmaan olen mieltänyt aiemmin Suomen tapaan Napapiirin pohjoispuolelle, mutta Ruotsissa ja Norjassa se ulottuu reippaasti etelämmäksi, noin Vaasan korkeudelle. Ruotsissa asuu noin kolme kertaa enemmän saamelaisia kuin Suomessa. Eniten saamelaisia on Norjassa. Elintavat ja saamenkieli vaihtelevat suuresti alueittain. Poronhoito on tänä päivänä Ruotsissa elinkeinona noin kymmenellä prosentilla saamelaisista.

Saamelaiset taistelevat jatkuvasti oikeuksistaan. Kuumina kysymyksinä ovat mm. oikeudet maahan, vesialueisiin ja perinteisiin elinkeinoihin sekä kielikysymykset. Kaikissa neljässä maassa on Saamelaiskäräjät. Ruotsissa se kokoontuu Kiirunassa. Toinen saamelaiskulttuurinkeskus on Jokkmokk, jossa sijaitsee saamelaismuseo ja saamelaisopisto. Paikkakunta on kuuluisa myös vuosittain järjestettävistä talvimarkkinoistaan, jossa perinteinen saamelaiskulttuuri elää.

Vierailimme meitä lähempänä sijaitsevassa Arjeplogin Hopeamuseossa, joka on kunnianosoitus saamelaisperinteelle. Nuori lääkäri työskenteli 1920-luvulta alkaen saamelaisten parissa ja kiintyi näkemäänsä. Kun saamelaiset halusivat tehtaassa valmistettuja tuotteita, Einar Walquist alkoi kerätä saamelaisten käsin valmistamia esineitä tarkoituksenaan perustaa museo.

Hopean muodossa saamelaiset saattoivat esitellä varallisuuttaan. Arjeplogin kautta Norjaan menevä tie on nimetty Hopeatieksi: Norjan rajan tuntumassa sijaitsi aikoinaan hopeakaivos. Tänä päivänä Arjeplog on kuuluisa autojen ja komponenttien kylmän ilmaston testauksesta. Arjeplogin kirkon erikoista vaaleanpunaista väriä katselin pitkään.

Kulttuuriviikolla ajelimme Tärnabyn kautta Norjan puolelle katsomaan vanhaa kristallikaivosta. Olin odottanut säätiedotuksen mukaan lumisadetta, mutta se perhana tuli vetenä! Luola oli pienehkö. Raaputimme märkää soraa, koska saimme pitää kaikki löytämämme kristallin palaset. Jotkut löysivät kauniita kiteitä. Yksi kurssilainen onnistui ujuttautumaan ylhäällä olleesta aukosta suoraan luolan perälle. Vaatteet olivat likaiset itse kullakin, mutta se näytti häiritsevän yhtä paljon kuin päiväkodin lapsia!

Yövyin sisätiloissa kouluttajan perheen kanssa. Muutaman kuukauden ikäinen Solrid oli komsioineen mukana ja oli mukavaa pitää häntä sylissä. Muut yöpyivät teltassa vesisateessa ja kun harmittelin asiaa, kouluttajamme kertoi heidän itse niin valinneen. Monta kertaa olen ajatellut, että tunturioppaat ovat harvinaislaatuista porukkaa. Illalla menin yhteiseen oleskelutilaan, jossa kurssilaiset istuivat ja makoilivat sikin sokin hoitaen toisiaan ja itsekin tartuin jonkun jalkaan tehden pienen jalkahoidon.

Toisena päivänä kiipesimme paikallisten saamelaisten pyhälle tunturille, Atofjälletille, jossa on uhrattu aikoinaan lihaa ja kalaa. Kolmen hengen “vammaisryhmämme” kääntyi takaisin vähän puurajan jälkeen ja minua harmitti, kun selkä ei kestänyt kirmata avotunturin lumessa. Puurajan ylittäminen tuntuu vapauttavalta, kuin astuisi uuteen maailmaan. Katselin korppien liitämistä ilmavirtojen mukana ja kuljin katseellani kymmenien kilometrien päähän.

Istuimme saamelaiskodassa koivunoksien päällä nokipannukahvilla.  Tunnelmaa loivat savun ja koivun tuoksu sekä keskellä palavan nuotion loimu muuten hämärässä kodassa.  Primitiiviviikon ansiosta osasin kunnioittaa kodan rakentamiseen vaadittua taitoa ja työmäärää. Erityispiirteenä kodassa oli sisällä vankat kaarevat tukirakenteet. Kouluttajamme kertoi, että Ruotsissa saamelaiset pakotettiin aikoinaan muuttamaan asuintaloihin ja vaihtamaan sukunimensä ruotsalaiseksi. Moni kota poltettiin tuolloin ja identiteetille tärkeä sukunimi menetettiin.

Kahden viikon sairasloman jälkeen tervehdin kurssikavereitani halaamalla. Pistin merkille iloisuuden ja luontevan auttavaisuuden. Nuoret puhuvat paljon ja nopeasti, enkä aina ehdi mukaan. Ymmärrän välillä hyvin, mutta välillä taas tuumailen mielessäni, että mietenkähän se asia oikein oli. Ajattelen, että kielitaitoni kartuttua osallistun enemmän seuraelämään vaikka tosiasiassa minua kismittää jäädä ulkopuolelle hauskimmasta.

Ruotsalaiset koskettavat paljon toisiaan. Jo ensimmäisinä opiskelupäivinä tytöt hieroivat toisiaan, laittoivat toistensa hiuksia ja nauraa kikattivat yhdessä. Lapsen leikkisä mieli elää ja etsii yhä uusia muotoja. Haluaisin olla enemmän mukana, mutta tunnen itseni jäykäksi suomalaiseksi. Arastelen … ja tunnen jääväni ulkopuolelle jostakin arvokkaasta. Omasta syystäni - tai avuttomuudestani.