Olen saanut kerätä voimia kotona Rovaniemellä. Lumet ovat enimmäkseen sulaneet, tosin isoimmissa kasoissa vielä on jonkin verran lunta. Yllätyin käydessäni vain muutaman kymmenen kilometrin päässä Louevaarassa, kun siellä lumimassat vaikeuttivat jalkaisin kulkemista. Korkeusero vaikuttaa niin paljon. Astelimme peräjälkeen kumisaappaissa polveen asti upottavia jälkiä. Hiki virtasi, aurinko lämmitti - ja oli jotenkin aivan mahtavaa. Paikoitellen hanki kantoi ja sitten taas upotti pohjia myöten.

Halusin käydä tutustumassa Louevaarassa, koska minun oli tarkoitus vetää siellä päiväretki Ounasvaaran Ladun nimissä. Tämä oli siis tutustumismatka, jonka aikana tajusin, ettei patikkaretkeä voi tällä lumimäärällä toteuttaa. Ehkä sitten myöhemmin.

Retken ajatuksena oli pohtia ns. Voimapolun ideaa Rovaniemen ympäristössä. Voimapolkua kuljettaessa tavallisen patikoinnin lisäksi luonnossa tehdään välillä harjoitteita, jotka edistävät hyvinvointia. Harjoitteissa havainnoidaan ympäristöä ja tiedostetaan omia tunnetiloja Siis nautitaan luonnosta. Ollaan läsnä. Metla on suunnitellut ja toteuttanut Ikaalisissa opastekyltein varustetun Voimapolun. Millainen toteutus sitten sopisi Rovaniemelle?

Olen itse elämässäni kokenut vahvasti luonnon elvyttävän vaikutuksen. Monta kertaa olen haltioitunut luonnon kauneudesta ja se on ravinnut sieluani. Luonnon havainnoinnissa lapset ovat mestareita, he huomaavat kaikenlaista kaunista ja ymmärtävät pysähtyä ihastelemaan yksityiskohtia.

Kävin Rovaniemellä nauttimassa teatteriesityksestä Erätulien loisteessa. Siinä lavastus oli kohdillaan erätarinoihin, sillä koko esitys pidettiin teatteritalon pihalle pystytetyssä kodassa. Keskellä kotaa roihusi tuli. Katsojat saivat nauttia nokipannukahvia mustasta pannusta. Savun tuoksu ja tulen kajo kietoivat minut tarinoita vastaanottavaan olotilaan. Näyttelijät kertoivat A.E. Järvisen kirjoittamia erätarinoita. Sukelsin helposti tarinoiden tunnetiloihin; koin surua ja iloa, sitten jännitystä ja väsymystä. Ei ihme, että A.E. Järvisen luontokuvaukset olivat aikansa myydyimpiä kaunokirjallisia teoksia.

Pian aloitan kesätyöni Bengtskärin majakalla. Matkavalmistelut ovat käynnissä, monta asiaa mietittävänä ja hoidettavana. Onpa mielenkiintoista nähdä mitä kaikkea koen ja näen Saaristomeren uloimmalla luodolla. Edellisen työrupeamani tein ainutlaatuisella Suurtunturialueella, nyt siirryn Suomen eteläisimpään asuttuun paikkaan, Hangosta 25 km lounaaseen. Bengtskärin karulla luodolla ei kasva lainkaan puita. Luonnon armoilla ollaan siinä missä avotunturissakin. Kovalla myrskyllä laiva ei pääse rantautumaan, joten yllätyksiä kulkemisessa saattaa tulla niin asiakkaille kuin työntekijöillekin. Sain ohjeeksi varata lämmintä ja tuulenpitävää vaatetta mukaan. Yritän pärjätä tunturivarusteilla.

Kotona olemista pitää ihan harjoitella, kun on ollut pitkään poissa Oma vuode houkuttelee pitkien yöunien lisäksi makoisille päiväunille. Väsymystä on ymmärrettävästi kertynyt ja sehän lähtee lepäämällä - ja syömällä hyvin ja palauttavalla liikunnalla. Oppaan työ Kilpisjärvellä on unelmatyötä, mutta sekin vaatii veronsa. Päivät venyvät usein kellon ympäri ja hiihtoa tulee yhteen soittoon aikamoinen määrä.

Kausi loppui veteraanipäivään 27.4. Suunnittelin hiihteleväni sen jälkeen vielä omia retkiä, mutta niin vain jäivät. Tuuli oli kovaa ja sää muutoinkin ankea. Ja minua houkuttelivat jo muut asiat! Rillumarei ja silleen… Luulen, että parhaat hiihtosäät ja hangenkannot olivat vasta alkamassa. Näillä lumilla ehdin kuitenkin hiihtää 1050 km. Tonnin tyttö!

Kilpisjärvellä maisemien lisäksi suurta iloa tuovat tutut ja toki uudetkin ihmiset. Tunturimaisemassa sielu avautuu, kanssakäyminen on mutkatonta ja aitoa. Kilpiksen oppaan työssä onnistuminen on vaatinut monen vuoden opettelun. Olen huomannut apuoppaiden vaihtuessa, kuinka haastavaa heidän on löytää paikkansa.

Rovaniemellä on edelleen yllättävän paljon lunta, mutta sukset vein jo kesävarastoon. Olen kokeillut hölkätä ja kävellä. Se tuntuu jaloissa aivan erilaiselta kuin hiihto; penikat ja reidet kipeytyvät. Talvella kuulin juoksemisen aloittamiseen hyvän neuvon: jalat pitää totuttaa juoksemiseen. Ei se niin helppoa ole, tiedetään.

Parasta Rolloon paluussa on siskon poikien kiintymys. Voi sitä lasten iloa ja lämpöä! Sain mieluisan yövieraan, eskaripojan. Kotona Niilo leikkii poikien leikkejä, mutta tullessaan minun kotiini hän avautuu uusille asioille. Usein maalaamme pulloväreillä ja pensseleillä taideteoksia. Tällä kertaa kaivoimme esille aarteitani: nukkekodin astioita, metallihyönteisiä, korukiviä, simpukoita ym. Poika hehkutti, että oli tosi, tosi kiva leikkiä.

Rovaniemellä toimiva Ounasvaaran Latu täyttää 60 vuotta. Sen kunniaksi järjestämme lokakuussa Madeiran retken. Patikoimme päivittäin kauniissa luonnossa ja yöt nukumme lakanoiden välissä. Olen pörrännyt netissä, soitellut ja pyytänyt tarjouksia. Täydestä työstä sekin käy. Toivottavsti matka toteutuu ja pääsemme pimeimpään aikaan nauttimaan auringosta ja lämmöstä. Matkalle voi tulla mukaan vaikka ei olisikaan OuLan jäsen.

Kilpisjärven kevät on kohta pulkassa opastettujen hiihtoretkien osalta. Varsin erikoiseksi kevään tekee se, että hangen kantoa ei ole ollut lainkaan. Pikkupakkasta on riittänyt ihan näihin päiviin asti. Voitelu on onnistunut helposti purkkivoiteilla. Tänään lumi on märkää. Lunta oli aluksi huolestuttavan vähän, mutta sitä on sadellut lisää.

Olen säästellyt voimiani hyödyntämällä valmiiksi poljettuja latuja. Nostan hattua niille, jotka ovat aukaisseet umpihankeen uusia reittejä. Hiihtokilometrejä tänä talvena on kertynyt ennätyksellisesti, tuhat kilometriä ylittyi viime viikolla. Ehkä treenaaminen kannattaa, sillä olen jaksanut edellisvuosia paremmin. Vapaapäivät menevät levätessä ja pyykkiä pestessä. Keho kaipaa lepoa.

Pulmusia on näkynyt enemmän kuin aiempina keväinä. Pulmusparvia on jäänyt kylän lintulaudoille odottelemaan pälvien vapautumista. Kaunis lintu lumenvalkoisuudessaan. Puhdas kuin pulmunen.

Mallan päällä pysähdyimme kuuntelemaan kiirunan narinaa ja seuraamaan kolmen kiirunan elämää. Kylän uusi asukas, Paavoksi nimetty metso herättää ihmetystä. Se päästää ihmisen aivan viereensä.

Kunnollista kevätmyrskyä ei ole ollut. Yleensähän jossakin vaiheessa tuule ja tuiskuaa niin, että eteensä ei näe. Perjantaina veteraanipäivänä on viimeinen työpäiväni ja samalla juhlallinen tapahtuma kolmen valtakunnan rajapyykillä. Toisen maailmansodan päättymisen kunniaksi lippu nostetaan salkoon, kuunnellaan kenttähartaus ja syödään hernekeittoa. Pyykille voi hiihtää tai hypätä  moottorikelkan vetämään rekeen.

Opastettujen hiihtoretkien tulevaisuus hotellilla huolestuttaa. Väki vähenee ja vanhenee, uusia asiakkaita tulee liian vähän. Kuinka kauan saan vielä tehdä tätä unelmatyötäni? Asiakaspalaute on ollut hyvää, olen nöyrän kiitollinen siitä. Hotellin toiminnan on kuitenkin oltava kannattavaa ja siihen tarvitaan riittävän suuri asiakasmäärä.

Kilpisjärven kevät on pyörähtänyt rauhallisesti liikkeelle. Siis rauhallisesti hiihtäjien määrissä mitattuna. Pääsiäisenä kelkkailijoita pörräsi ennätysmäärä pitkin ja poikin. Siinä rallissa tallautuivat niin ladut kuin muoviset latukepitkin. Kilpisjärven jää oli ajettu sileäksi kauttaaltaan ja tuntureiden rinteillä risteili kelkan jälkiä. Jäin pohtimaan, miksi kelkkareittien käyttö ei kiinnosta norjalaisia? Ja miksi liikennettä ei valvota?

Nyt onneksi on satanut uutta lunta ja päästään ikään kuin puhtaalle pöydälle. Alla olevasta kelkan kovettamasta jäljestä on hyötyä hiihtäjälle. Hangenkantoa ei ole vielä ollut, joten tunturiretket ovat teettäneet töitä.

Pääsiäisviikolla oli upea hiihtosää, aurinko paistoi ja pakkaskelillä suksien voitelu oli helppoa. Seuraava viikko sitten maksettiinkin pääsiäisen hyviä ilmoja takaisin tuprukeleillä. Nyt taas pakkaskelit jatkuvat ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta.

Olemme hiihtäneet tutuilla retkillä Saanan takana, Jehkatsilla, Tuipalissa, Temppelikurussa, Mallalla, Kuonjarjohkalla ja Lossu-Meekolla. Eilen hiihdimme kevään kolmannen kerran Lossulta Meekolle ja se oli upea reissu jälleen kerran. Jo menomatka kelkalla Tuulihuippujen kautta koskettaa kauneudellaan. Miten Jääkausi tai Luoja on voinutkin luoda jotakin niin upeaa!

Sunnuntaina teimme retken kelkkakyydillä Raittijärven erämaakylään. Siellä pidettiin ulkona jumalanpalvelus, jonka pääkielenä oli saamenkieli, mutta suomeakin kuultiin. Kirkonkellojen virkaa hoiti lapio. Siihen lyötiin kirveen hamaralla ja täydestä meni. Tunturissa kekseliäisyydellä pääsee pitkälle. Tälle “kirkkoreissulle” kertyi kelkkamatkaa 80 km. Kylässä pidetään jumalanpalvelus kerran vuodessa. Ainutlaatuinen tapahtuma.

Olen viritellyt uudelleen avantouintiharrastusta. Hiihdon jälkeen tuntuu hyvältä saunoa ja pulahtaa Kilpisjärven kirkkaaseen veteen. Toki joudun keräämään rohkeutta joka kerta astuessani hyiseen kylpyyn. Kamppailen siis itseni kanssa ja nousen avannosta voittajana.

Kävin katsomassa Kilpisjärven koululla olevaa taidenäyttelyä. Ihastuin muutamiin maalauksiin, yhden taulun kohdalla ei auttanut muu kuin varata se itselle. Taulussa avautuu talvinen maisema Kilpisjärven rannasta Paraksen ja Mallan suuntaan. Tärkeä maisema monelle Kilpisjärven kävijälle.

Ilmatieteenlaitoksen mittausten mukaan lumensyvyys on tällä hetkellä 71 cm. Lunta onkin koivikossa ja kylän pinnassa ihan riittävästi, mutta ylhäällä tunturissa tilanne on toinen. Tuuli on puhaltanut lumen jonnekin muualle. Lumivyöryriski on varoitusten mukaan suuri. Kai sitten siellä jossakin, minne se tuulen puhaltama lumi on kerääntynyt. Saanaa kiertäessäni ihmettelin kivien määrää ja kesämerkkitappien näkymistä. Lumen vähyyden vuoksi latua Saanan ympäri ei ole voinut ajaa isolla latukoneella, ainoastaan moottorikelkalla ja latuhöylällä. Kilpisjärven jäällä on entiseen tapaan leveä hiihtoura ja luistelu-ura keskellä.

Kyselin tietenkin innokkaana paikallisilta asukkailta millainen talvi on ollut. Kuulema hyvin pimeä juuri lumen myöhäisen tulon vuoksi. Lunta on onneksi sadellut viime päivinä ihan mukavasti. Tilanne tunturissa muuttuu niin äkkiä. 

Hiihdin tänään yhden työkaverin kanssa Ruotsin puolella Tuipalitunturissa. Yllätyin, kun hanki ei kantanut ylhäälläkään, vaan suksilla sai porskuttaa umpihangessa. Hikistä ja uuvuttavaa, mutta myös niin ihanaa! Näkymät olivat hulppeat. Pidimme evästauon tuulelta suojassa “hymykuopassa”. 

Juttelin hotellilla pitkään uskollisen lukijani Sarin kanssa, joka oli juuri palannut Haltin vaellukselta. Hän kertoi, että tunturissa ylhäällä hanki kantoi, mutta välillä joutui etsimään sopivaa hiihtopaikkaa lumen vähyyden vuoksi. Sää oli ollut oikukas, näkyvyys huono ja suksien pohjiin oli jäänyt lumipaakkuja. Nostan hattua tuolle reissulle! Ja pakettiin kuului vielä telttayöpymisiä. Minusta alkoi tuntua, että olen jo tottunut niin valkoisiin lakanoihin, saunaan ja päivällispöytään, että kuinkahan selviytyisin noin askeettisista oloista.

Tämän viikon olen huoltanut suksia ja muutenkin valmistautunut tuleviin retkiin. Huhtikuun alusta pääsen sitten asiakkaiden kanssa tunturiin. Sitä odotan innolla.

Terveisiä kotoa Rovaniemeltä. On ollut ihanaa saada olla kotona pitkästä aikaa. Läksin Ylläkselle marraskuun lopussa ja palasin sieltä vasta maaliskuun alkupuolella kotiin. Nautin kovasti Ylläksen maisemista ja laduista, mutta asumisesta koitui murheita.

Asuin työntekijöille osoitetussa huonokuntoisessa kimppakämpässä. Haistoin homeen hajun jo heti alkuun, mutta en tajunnut ruveta kyselemään uutta asuntoa. Ajan mittaan aloin sairastella, ensin tavallista flunssaa ja sitten pitkittynyttä poskiontelotulehdusta. Söin peräjälkeen pari antibioottikuuria.

Nyt olen kuitenkin voimissani omassa kodissa ja päässyt hiihtelemään pitkiä lenkkejä Mäntyvaaran maisemissa. Olen ehtinyt sivakoida tänä talvena 640 km, joten odotan Kilpisjärven opastyötä luottavaisin mielin. Oppaan työssä tarvitsen hyvän peruskunnon, jotta jaksan nauttia tunturihiihdosta koko huhtikuun ajan joka säällä. Oman hiihdon lisäksi työroolista on löydyttävä iloista asiakkaiden huomioimista. Iltaisin oppaan työhön kuuluu vielä iltaohjelman järjestäminen, päivistä voi tulla aika pitkiä, mutta ah niin mieluisia!

Ensimmäisinä opasvuosinani kunto ei ihan riittänyt, muistan sen väsymyksen vieläkin. Viime vuosina olen panostanut kohtuulliseen harjoitteluun. On upeaa tehdä unelmatyötä, kun ei tarvitse jännittää jaksamistaan. Toki kauden jälkeen olen väsynyt, niinhän se kuuluukin olla.

Oppaan työssä hiihtoa saattaa tulla lähemmäs sata kilometriä viikossa. Maasto on avotunturia, sääolosuhteet vaihtelevat suuresti. Suksina käytän ns. tunturisuksia. Tunturisukset ovat leveämmät ja lyhyemmät kuin perinteiset latusukset. Teräskantit auttavat puremaan jäisessä rinteessä, monot ovat jäykähköt. Tunturisuksilla hiihtäminen on jonkin verran raskaampaa kuin tavallisilla latusuksilla, mutta tunturisuksilla on hyvä tehdä latua ja lisäksi ne ovat turvallisemmat vaihtelevissa olosuhteissa.

Mieleni näköjään jo vaeltaa Kilpisjärven tuntureilla, vaikka lähden sinne vasta puolentoista viikon päästä. Sitä ennen hiihtelen kotimaisemissa ja osallistun ahkerasti Rovaniemen iltaohjelmaan. Eilen kävin Arktikumissa katsomassa elokuvan  Arktiset tulet. Tämä dokumenttielokuva kertoo Ranskan kuningas Ludvig Filip I lähettämän retkikunnan tieteellisestä tutkimusmatkasta Lappiin vuosina 1838-39. Retkikunta sai oppaakseen kirkkoherra Lars Levi Laestadiuksen. Elokuvassa herkutellaan upeilla maisemilla Suomen, Ruotsin ja Norjan Lapissa. Pohjoisen kulttuuri-instituutin oppilaitosten yhdessä tekemä elokuva kesti 45 minuuttia, olisin mieluusti katsonut pidempäänkin. Elokuva tullaan esittämään televisiossa jossakin vaiheessa.

Tänään menen kuuntelemaan Metsähallituksen Pilkkeeseen esitystä Lapin luonnosta löytyvistä  sienistä ja huomenna vuorossa ovat Vuoden luontokuvat sekä lintukuvailta Arktikumissa. Onpa ihanaa, että järjestetään näin korkeatasoista ohjelmaa ja vieläpä ilmaiseksi. Kaupunkielämässä on etunsa.

Poden flunssaa jo toistamiseen. Harmittaa. Hyvät hiihtokelit menevät hukkaan, kävelykin hengästyttää. Tiedän, että kohtalotovereita riittää. Astelin apteekkiin kysymään, kuinka “röörit” saadaan auki. Olin unohtanut nenänhuuhtelukannun käytön. Se nopeuttaa paranemista. Kuinka sitä välillä unohtaa tuttuja asioita ja löytää ne sitten uudestaan?

Nyt vähän kaduttaa, että hyvin alkanut avantouintiharrastus lopahti. Äkäslompolossa avannolle pääsee vain kerran viikossa. Se on liian harvoin, varsinkin kun joitakin kertoja on jäänyt väliin työkiireiden takia. Tottumus kylmään veteen on kadonnut, samoin hyvät vaikutukset. Toki voin aloittaa harrastuksen uudestaan parannuttuani ja palattuani Rovaniemelle. Kilpisjärvellä sitten pääsen avantoon vaikka päivittäin.

Kävin kotona, ehdin viipyä Rovaniemellä reilun viikon ajan. Olipa ihana nukkua omassa vuoteessa. Hiihdin metsäsuksilla pari lenkkiä ennen uutta flunssaa. Metsäsuksilla liikkuminen on hauskaa ja kehoa lämmittävää. Luin lehdestä, että huippuhiihtäjät treenasivat kovilla pakkasilla metsäsuksilla.

Parasta kuitenkin oli siskonpoikien tapaaminen! Lapsista pursuaa elämäniloa ja energiaa, kiintymys on käsinkosketeltavaa. Esikoululainen kävi luonani yökylässä. Olen iloinen siitä, että Niilo haluaa maalata luonani. Saan innostaa kuvataiteiden ja käsillä tekemisen pariin.

Viivyn Ylläksellä vielä pari viikkoa, sitten kotiin Rovaniemelle hetkiseksi ennen Kilpisjärvelle lähtöä. Suunnitelmia on siitäkin eteenpäin aina syksyyn asti. Kesän aion työskennellä ulkosaaristossa Suomen eteläisimmässä asutussa paikassa, Bengtskärin majakalla. Tuntureiden ja ulkosaariston luonnon sanotaan muistuttavan toisiaan. Menen tarkistamaan asian henkilökohtaisesti! Odotan sileitä kallioita varpaiden alle ja raikasta meri-ilmaa makoisien unien tuojaksi.

Saamelaistaiteilija Nils-Aslak Valkeapään mukaan koti on siellä missä sydän on. Olen työstänyt koti-ikävääni, löytänyt tapoja lohduttaa ja viihdyttää itseäni. Pidän hiihdosta taukoa flunssan ja pakkasen vuoksi, mutta onhan sitä muutakin!

Kulttuurin nälkään vastasi mitä parhaiten Ylläs Jazz Blues-viikonvaihde. Sain työnantajalta vapaalipun, joten kiertelin siellä täällä voimien mukaan. Konsertteja järjestettiin monessa paikassa samaan aikaan. Luontokeskus Kellokkaassa vanha matematiikan opettajani luennoi isänsä Toivo Kärjen jazzmusiikista. Törmäsin siinä samalla Kilpisjärven tuttuihin, mikäs sen mukavampaa! Jazzia kuunnellessa seurasin kuinka sininen väri laskeutui lumiseen maisemaan tummuen hetki hetkeltä. Kaksi kynttiläkuusta erottui aina vain heikommin ikkunan takaa.

Päätöskonsertissa Irina Björklund teki vaikutuksen. Hän on kuin keiju; luonnollinen, herkkä, mutta räjähtävän vahva yhtä aikaa. Hänen ranskankielisissä lauluissaan tunne välittyi suoraan sydämeen. Vieraskieliset sanat ikään kuin päästivät kuulijan sanojen ohi suoraan asian ytimeen.

Löysin hotellin kirjahyllystä sattumalta Raija Orasen kirjan Fanny. Lukeminen tuntui kuin olisin tavannut vanhan ystävän pitkästä aikaa. Pääsin muihin maailmoihin, vapauduin tästä hetkestä. Fanny tempaisi minut mukaansa Helsingin ja Sinebrychoffin historiaan sekä taideteosten hellään keräilyyn. Ymmärrän hyvin, kuinka lapsettomalle varakkaalle pariskunnalle huolella valituista taideteoksista tuli kuin omia lapsia. Kirjassa kuvattiin hyväosaisen ihmisen halua ja kykyä toimia köyhien olojen parantamiseksi. Elämän kohtuuttomuuden ja mielettömyyden aiheuttama turhautuminen kosketti, mutta päällimmäiseksi minulle jäi mieleen elämänhalu ja kauneuden vaaliminen.

Sitten muistin kuinka terapeuttista käsillä tekeminen on. Ostin sukkapuikot ja villalankaa. Nyt toinen farkunharmaa sukka on valmis. Onnistuihan se kantapään neulominenkin, kun paneuduin ohjeisiin. Aina silloin tällöin tarvitsen konkreettisia muistutuksia siitä, että osaan, pystyn ja jaksan.

Pakkanen on kireää, n. - 25 astetta, mutta aurinko alkaa jo näkyä. Aurinko kutsuu ulos ilmaiseen valohoitoon. Eilen pukeuduin lämpimästi villaan, untuvaan sekä itse tehtyyn kilinkarvahattuun. Astelin hitaasti jäällä auringonvalossa, hengitin kankaan läpi. Pakkasella ilma on kirkas, Ylläksen lumiset tunturit ja huurteiset oksat erottuvat selkeästi. Lumi kimaltelee. Kuinka kaunista onkaan - ja minä saan olla täällä!

Koti-ikävän poikanen kiusaa. Kaipaan omaa kaunista ja siistiä kotia, raikasta huoneilmaa. Kimppakämppä Ylläksellä on ankeahko ja tunkkainen, vaikka olen kuurannut paikkoja ja kierrättänyt tekstiilit pyykkikoneen kautta.

Kaipaan Rovaniemeltä eniten siskon perhettä, touhuavia pieniä poikia. Kuusivuotias Niilo kysyi pikaisesti tavatessamme, että koska me Riitta nähdään seuraavan kerran? En osannut vastata. Kysymys osui suoraan sydämeen. Kaksivuotiaan Aapon puhumista on odotettu. Kysyin häneltä, että joko sinä puhut? Hän nyökkäsi vastaukseksi, mutta ei avannut suutaan. Ehkä puhuminen on yliarvostettua…

Kaipaan myös kaupungin harrastuksia kuten kirjastoa lukupiireineen ja konsertteja. Nyt en pääse niin kiinnostavaan avaruusaiheiseen tähtikerhoon. Englannin keskustelupiirin poisjäänti korvautuu mainiosti ulkomaalaisten asiakkaiden kanssa keskustelulla.

Tämän viikon toimin uudessa tehtävässä, Lomamestarin sijaisena. Vedän lähinnä ulkomaisille asiakkaille pieniä retkiä potkukelkalla, suksilla ja lumikengillä. Mukavaa touhua. Eilen olin aikaa jäässä, kun pakkanen paukkui 25 asteessa. Ohjelmassa oli tunti potkukelkkailua ja sitten kaksi tuntia hiihtoa. Sen jälkeen kiipesin saunan lauteille sulattelemaan itseäni kiitollisena löylyistä.

Illalla karahdin uudelleen jäähän kotaillassa. Korotetulla alustalla palanut roihu ei juurikaan lämmittänyt sivuille. Kahvimaidoksi varattu litran maitopurkkikin oli kohmeessa. Keksin hyvää jutun juurta itse ompelemistani nutukkaista ja kilinkarvahatusta. Englantia puhunut asiakas kiitteli taitoani yhdistää perinteitä ja nykyaikaa työssäni.

Näin pureva pakkanen vaatii näköjään vielä opettelua pukeutumisessa. Ostin juuri uuden villakerraston ja onhan noita kuluneita entisiäkin. Untuvatakki on mainio. Nyt olen huomannut, että kankut meinaavat jäätyä. Ajattelin mennä kysymään neuvoa urheilukaupasta.

Päivän pitenemisen huomaa jo! Valoa kohti ollaan menossa. Upeista laduista huolimatta veri on alkanut vetää takamaille. Tarvoin yhtenä päivänä Kesängin päälle kapeilla suksilla. Alhaalla lumi upotti, mutta tunturin laella hanki kantoi. Sinä päivänä taivas värjäytyi kauniisiin pastellin sävyihin. Olin onnellinen.

Tajusin, että tunturihiihto voittaa minun mielessäni koneella ajetut ladut. Nyt käytössäni on tunturisukset ja isosompaiset sauvat. Tunturisuksilla hiihto on erilaista, hidasta ja kömpelöä, mutta lisää mahdollisuuksia reittivalintoihin. Kunhan laduille tulee tungosta, suuntaan yhä enemmän vapaaseen umpihankeen! Olen hiihtänyt tänä talvena jo 380 km. Hain apua selän jäykistymiseen hierojalta. Aion jatkossa venytellä enemmän ja roikkua. Koneella höylätyillä laduilla hiihtoliike toistuu aika monotonisena. Umpihankihiihto tunturissa tarjoaa keholle vaihtelevampaa liikettä.

Ihanaa päästä pistäytymään kotona Rovaniemellä, pari yötä omassa vuoteessa. Puolitoista kuukautta Ylläksellä on vierähtänyt nopeasti. Työt ovat vaihtuneet ja ladut vain paranevat. Olen hiihtänyt kolmesataa kilometriä.

Teen töitä kolmessa paikassa tarpeen mukaan, nyt tosin on hiljainen aika matkailussa. Teen edelleen opastöitä, lisäksi siivoan ja hoidan lapsia. Hotellisiivous on raskasta työtä sekä fyysisesti että henkisesti. Palasin siivotessani viime kesän mietteisiin siitä, että siivoustyö ei sovi minun sielulleni. Siivoan mielelläni kotona tai Lastenpirtillä, mutta pakkotahtinen loputtoman tuntuinen siivoaminen ahdistaa. Mielestäni olisi kuitenkin hyvä pystyä tekemään ajoittain epämiellyttäviäkin töitä.

Lastenpirtin työstä kuulin avantouintireissulla. Matkailijat voivat jättää lapsensa hoitoon laskettelurinteen yhteydessä olevaan lastenhoitopaikkaan. Siellä tarvitaan apua parina päivänä viikossa. Nyt on niin hiljaista, että aika vaan koetetetaan saada jotenkin kulumaan. Ja toivotaan, että joku lapsi tulisi pelastamaan päivän. Harjoittelijoita Ylläkselle on helppo saada, kun vapaa-ajalla pääse laskemaan. Lastenpirtillä on koko ajan harjoittelijoita.

Odotan kovasti valoisampia päiviä. Silloin jaksaisi paremmin, vaikka olen toki kiitollinen nykyisestäkin jaksamisesta. Kun on kaksi pimeää vastakkain, kai silloin kuuluukin väsyttää. Yhtenä iltana läksin hiihtämään kuun valossa. Se oli upeaa. Kynttiläkuuset näyttivät niin sielukkailta, ne olivat mitä parhainta seuraa. Hämmästelin yhä uudestaan lumen kauneutta. Lopulta olin aika väsyksissä hiihdettyäni 25 km. Taisin innostua vähän liikaa, mutta minkäs teet! Seuraavan päivän siivoustyö oli tuskaa.

Kirjoitan jo toista vuotta kolumnia Uusi Rovaniemi-lehteen. Kirjoitan aina jostakin ajankohtaisesta omaa elämää koskettavasta aiheesta. Nyt tekstiin tupsahti aika paljon kritiikkiä tonttutöistä. Kaukaa viisaana lähetin kolumnin etukäteen työnantajalle luettavaksi, vaikka tekstissä en työnantajaa nimeltä mainitsekaan. Juttu kävi oikein ylemmässä portaassa, ennen kuin sain luvan julkaisulle. Onhan meillä mielipiteen- ja ilmaisunvapaus. Samalla lupailtiin, että jutun julkaisu ei vaikuta tuleviin työtehtäviin. Toisinkin on joskus käynyt. Kirjoitettuani yläasteen opettajan sijaisuudesta kriittiseen sävyyn, koulusta ei tarjottu enää töitä. Silloin opettajakunnalta tuli kiitosta totuudenmukaisesta kertomuksesta. Tällä kertaa lehden toimitus kiitti minua aihevalinnasta.