Koti-ikävän poikanen kiusaa. Kaipaan omaa kaunista ja siistiä kotia, raikasta huoneilmaa. Kimppakämppä Ylläksellä on ankeahko ja tunkkainen, vaikka olen kuurannut paikkoja ja kierrättänyt tekstiilit pyykkikoneen kautta.

Kaipaan Rovaniemeltä eniten siskon perhettä, touhuavia pieniä poikia. Kuusivuotias Niilo kysyi pikaisesti tavatessamme, että koska me Riitta nähdään seuraavan kerran? En osannut vastata. Kysymys osui suoraan sydämeen. Kaksivuotiaan Aapon puhumista on odotettu. Kysyin häneltä, että joko sinä puhut? Hän nyökkäsi vastaukseksi, mutta ei avannut suutaan. Ehkä puhuminen on yliarvostettua…

Kaipaan myös kaupungin harrastuksia kuten kirjastoa lukupiireineen ja konsertteja. Nyt en pääse niin kiinnostavaan avaruusaiheiseen tähtikerhoon. Englannin keskustelupiirin poisjäänti korvautuu mainiosti ulkomaalaisten asiakkaiden kanssa keskustelulla.

Tämän viikon toimin uudessa tehtävässä, Lomamestarin sijaisena. Vedän lähinnä ulkomaisille asiakkaille pieniä retkiä potkukelkalla, suksilla ja lumikengillä. Mukavaa touhua. Eilen olin aikaa jäässä, kun pakkanen paukkui 25 asteessa. Ohjelmassa oli tunti potkukelkkailua ja sitten kaksi tuntia hiihtoa. Sen jälkeen kiipesin saunan lauteille sulattelemaan itseäni kiitollisena löylyistä.

Illalla karahdin uudelleen jäähän kotaillassa. Korotetulla alustalla palanut roihu ei juurikaan lämmittänyt sivuille. Kahvimaidoksi varattu litran maitopurkkikin oli kohmeessa. Keksin hyvää jutun juurta itse ompelemistani nutukkaista ja kilinkarvahatusta. Englantia puhunut asiakas kiitteli taitoani yhdistää perinteitä ja nykyaikaa työssäni.

Näin pureva pakkanen vaatii näköjään vielä opettelua pukeutumisessa. Ostin juuri uuden villakerraston ja onhan noita kuluneita entisiäkin. Untuvatakki on mainio. Nyt olen huomannut, että kankut meinaavat jäätyä. Ajattelin mennä kysymään neuvoa urheilukaupasta.

Päivän pitenemisen huomaa jo! Valoa kohti ollaan menossa. Upeista laduista huolimatta veri on alkanut vetää takamaille. Tarvoin yhtenä päivänä Kesängin päälle kapeilla suksilla. Alhaalla lumi upotti, mutta tunturin laella hanki kantoi. Sinä päivänä taivas värjäytyi kauniisiin pastellin sävyihin. Olin onnellinen.

Tajusin, että tunturihiihto voittaa minun mielessäni koneella ajetut ladut. Nyt käytössäni on tunturisukset ja isosompaiset sauvat. Tunturisuksilla hiihto on erilaista, hidasta ja kömpelöä, mutta lisää mahdollisuuksia reittivalintoihin. Kunhan laduille tulee tungosta, suuntaan yhä enemmän vapaaseen umpihankeen! Olen hiihtänyt tänä talvena jo 380 km. Hain apua selän jäykistymiseen hierojalta. Aion jatkossa venytellä enemmän ja roikkua. Koneella höylätyillä laduilla hiihtoliike toistuu aika monotonisena. Umpihankihiihto tunturissa tarjoaa keholle vaihtelevampaa liikettä.

Ihanaa päästä pistäytymään kotona Rovaniemellä, pari yötä omassa vuoteessa. Puolitoista kuukautta Ylläksellä on vierähtänyt nopeasti. Työt ovat vaihtuneet ja ladut vain paranevat. Olen hiihtänyt kolmesataa kilometriä.

Teen töitä kolmessa paikassa tarpeen mukaan, nyt tosin on hiljainen aika matkailussa. Teen edelleen opastöitä, lisäksi siivoan ja hoidan lapsia. Hotellisiivous on raskasta työtä sekä fyysisesti että henkisesti. Palasin siivotessani viime kesän mietteisiin siitä, että siivoustyö ei sovi minun sielulleni. Siivoan mielelläni kotona tai Lastenpirtillä, mutta pakkotahtinen loputtoman tuntuinen siivoaminen ahdistaa. Mielestäni olisi kuitenkin hyvä pystyä tekemään ajoittain epämiellyttäviäkin töitä.

Lastenpirtin työstä kuulin avantouintireissulla. Matkailijat voivat jättää lapsensa hoitoon laskettelurinteen yhteydessä olevaan lastenhoitopaikkaan. Siellä tarvitaan apua parina päivänä viikossa. Nyt on niin hiljaista, että aika vaan koetetetaan saada jotenkin kulumaan. Ja toivotaan, että joku lapsi tulisi pelastamaan päivän. Harjoittelijoita Ylläkselle on helppo saada, kun vapaa-ajalla pääse laskemaan. Lastenpirtillä on koko ajan harjoittelijoita.

Odotan kovasti valoisampia päiviä. Silloin jaksaisi paremmin, vaikka olen toki kiitollinen nykyisestäkin jaksamisesta. Kun on kaksi pimeää vastakkain, kai silloin kuuluukin väsyttää. Yhtenä iltana läksin hiihtämään kuun valossa. Se oli upeaa. Kynttiläkuuset näyttivät niin sielukkailta, ne olivat mitä parhainta seuraa. Hämmästelin yhä uudestaan lumen kauneutta. Lopulta olin aika väsyksissä hiihdettyäni 25 km. Taisin innostua vähän liikaa, mutta minkäs teet! Seuraavan päivän siivoustyö oli tuskaa.

Kirjoitan jo toista vuotta kolumnia Uusi Rovaniemi-lehteen. Kirjoitan aina jostakin ajankohtaisesta omaa elämää koskettavasta aiheesta. Nyt tekstiin tupsahti aika paljon kritiikkiä tonttutöistä. Kaukaa viisaana lähetin kolumnin etukäteen työnantajalle luettavaksi, vaikka tekstissä en työnantajaa nimeltä mainitsekaan. Juttu kävi oikein ylemmässä portaassa, ennen kuin sain luvan julkaisulle. Onhan meillä mielipiteen- ja ilmaisunvapaus. Samalla lupailtiin, että jutun julkaisu ei vaikuta tuleviin työtehtäviin. Toisinkin on joskus käynyt. Kirjoitettuani yläasteen opettajan sijaisuudesta kriittiseen sävyyn, koulusta ei tarjottu enää töitä. Silloin opettajakunnalta tuli kiitosta totuudenmukaisesta kertomuksesta. Tällä kertaa lehden toimitus kiitti minua aihevalinnasta.

Joulu on ohitse, tontun työt vähenevät ja loppuvat pian kokonaan. On hyvä aika lopettaa nämä työt, kun itse kutakin brittien villikko käyttäytyminen alkaa ärsyttää. Kuulin, että porotilalla britit eivät välittäneet ohjeista, vaan säikyttelivät poroja riehumisellaan. Tonttuja pommitettiin lumipalloilla naamaan, vaikka ohjeiden mukaan lunta ei saa heittää kasvoille. Heittelijöinä oli lasten lisäksi aikuisia miehiä.

Jouluaattoni meni töissä kellon ympäri. Kaksi bussillista brittejä lähti aamuvarhain kohti Rovaniemen Napapiiriä. Onni ei tainnut suosia meitä, valitusta kuului monenlaista. Osittain oli toki syytäkin. Suunniteltu vessapaikka matkan varrella oli kiinni ja bussin vessaa ei voinut käyttää. Bussin mikrofoni lakkasi toimimasta kesken matkan, videolaitteisiin ei saatu ääntä toimimaan. Santa Park oli monille pettymys. Jotkut kertoivat nimenomaan lähteneensä pakoon keinotekoista joulua. He halusivat kokea aidon suomalaisen joulun. Napapiirin Pajakylä vastasi paremmin odotuksia. Koin itse samalla tavalla. Päivän jälkeen olin aika rikki. Oli ihanaa päästä toimistolla herkuttelemaan aidoilla suomalaisilla jouluruoilla ennen nukkumaan menoa.

Sain vaihtelua ohjelmaan viemällä japanilaisryhmän huskytilalle. Kuinka erilaisia he olivatkaan! Hillittyjä, rauhallisia, kykeneviä odottamaan omaa vuoroaan ja kohteliaita. Kansallisuuksissa on eroja.

Viime päivinä olen opettanut murtomaahiihtoa aloittelijoille. On se vain vaikea laji, jos aikuisena kokeilee ensimmäistä kertaa eläessään. Hurjan näköistä kaatuilua. Joitakin koomisia piirteitä löytyy, kun haalariasuinen kaksimetrinen mies tupsahtaa sukset heilahtaen lumeen miten sattuu. Kuin päiväkotilapsi jättiläiskoossa.

Olen nyt kirjoittanut aika paljon nurjista puolista. Onko se väsymyksen merkki? Asioilla on aina useita eri puolia. Katseeni kohdistuu nyt tulevaisuuteen. Yllätys, yllätys - jään Ylläkselle vielä muutamaksi kuukaudeksi. Teen vähän töitä laskettelurinteen Lastenpirtillä, toivottavsti löydän sen lisäksi muutakin työtä. Koko juju on siinä, että saan hiihdellä edelleen näissä upeissa maisemissa. Ladut ovat hyvässä kunnossa, olen sujutellut jo yli kaksisataa kilometriä.

Nyt tonttujen joulukiireet ovat kuumimmillaan. Kittilän lentoasemalle laskeutuu paljon lentokoneita, busseille ei meinaa riittää paikkoja. Brittejä saapuu joulunviettoon eri puolille Lappia.

Tämä kausi on sujunut melko helposti viime vuotisen kokemuksen pohjalta. Yllättäviä tilanteita tulee tuon tuosta, kaikki ei aina mene kuin elokuvissa. Kerran brittiperheitä täynnä olevat bussit liukastelivat jäisellä ja ahtaalla pihalla. Yksi linja-auto luisui toisen päälle, puskuri ja peili hajosivat. Lopulta kuitenkin hiekan ja taitavien kuljettajien avulla päästiin liikkeelle.

Yhdellä retkellä minun oli määrä hakea autolla kahdeksan henkilöä hotellilta ja viedä heidät huskysafarille. Väärinkäsityksen vuoksi hotellilla odottikin valmiina lähtöön kymmenen henkilöä. Kaikki eivät mahtuneet autoon ja aikamoinen selvittely siitä tuli. Jotkut suuttuivat ja toiset valittivat miksei jo mennä. Soittelin “joulupukille” muutaman puhelun. Lopulta lähdettiin matkaan kuuden henkilön kanssa. Kuinka ollakaan, se oli ensimmäinen reissuni siihen paikkaan ja ajoin harhaan. Loppujen lopuksi asiakkaat olivat kuitenkin tyytyväisiä safariinsa, onneksi.

Tähän vuodenaikaan päivänvaloa on vain muutama tunti. Aktiviteetteja on siis paljon pimeällä. Matkailuyrittäjien kannattaisi satsata valaistukseen nykyistä enemmän. Esimerkiksi valkoista jalkapalloa on hankala pelata lumessa vain parin ulkotulen valossa tai koirasafarilla on haastavaa ajaa ilman otsalamppua.

Olen löytänyt itsestäni uuden yllättävän puolen. Tarpeen tullen viihdytän isoa joukkoa sujuvasti laulattamalla heitä ja luomalla tunnelmaa. Eikä haittaa vaikka en osaa englantilaisten laulujen sanoja, lapsista saa aina hyviä liittolaisia. Me suomalaiset olemme herkästi hiljaisia ja vetäytyviä, tontun rooliin kuuluu kuitenkin ilon loihtiminen. Oman ujoutensa voi unohtaa, vapautua siitä.

Ylläksellä on satanut lunta lähes päivittäin. Tällä hetkellä noin puolen metrin kinokset kaunistavat maisemaa. Paikoitellen tykkylumiset puut hivelevät silmää. Minä olen pitänyt hiihdosta vähän taukoa, kun kehoa kolkuttelee jokin tauti. Ehkä huomenna pääsen taas ladulle ja saan 150 km hiihtoa täyteen. Sää on ollut enimmäkseen leuto ja pilvinen, vain muutama aste pakkasta. Brittien harmiksi revontulia ei ole päästy ihailemaan. Brittejä naurattaa, kun kerron nyt olevan lämmintä. He ymmärtävät asian vasta, kun mainitsen normaaleista 20-30 asteen pakkasista.

Tulin juuri avannolta ja puusaunalta. Pakkasta on 22 astetta. Olo on euforinen. Kuinka ihminen voi tuntea onnellisuutta niin pienestä asiasta? Kai se on rikkautta, että osaa nauttia ilmaisista asioista. Jätin pyyhkeen kaiteelle ja läksin uimaan niin isoa lenkkiä kuin avannossa pystyy. Ilmassa leijui usvaa. Laiturille asteli nainen huutaen hädissään, että täällä on pelkkä pyyhe. Hätääntyi, kun ei huomannut minua kauempana. Saunan lämmössä naurettiin tapahtuneelle ja sovittiin samalla, että mennään jatkossa uimaan kaverin kanssa turvallisuussyistä.

Minulle hiihtäminen on luonnollinen tapa liikkua. Helpompi ja nopeampi kuin kävely. Niinpä hiihdän kaikki välimatkat, kun täällä ei hiekoiteta katuja. Eilen yksi pappa naureskeli, että ai hiihtämällä kirkkoon. Nostin sukset Pyhän Laurin kappelin eteiseen ja astelin sisään kauneimpiin joululauluihin. Tontun työssä autan muita joulun tunnelmaan pääsemisessä. Yhtä tärkeää on huolehtia omasta joulusta.

Eilen hiihtolenkillä tunsin pakkasen kiristyvän. Puut paukahtelivat. Siitäkö tulee sanonta paukkupakkasesta? Pakkanen tosiaankin paukkuu. Tänään taivas oli värjäytynyt pastellin sävyihin. Punaista, sinistä ja keltaista kuin taitavimman maalarin siveltimestä. Ne siveltimen vedot tuntuivat sielun sopukoissa asti.

Joulutonttuhommissa pyöritellään enimmäkseen suuria ryhmiä. Siis massojen liikuttelua. Tänään oli erilainen retki. Vein nelihenkisen brittiperheen porotilalle. He pääsivät porojen vetämään rekikyytiin, ruokkivat poroja jäkälällä ja saivat kuulla aidolta poromieheltä juttuja. Minä sain toimia tulkkina. Pororetki erottuu muista aktiviteeteistä aitoudellaan. Ei höselletä tyhjän perässä, vaan ollaan aitojen asioiden äärellä. Perhe oli haltioissaan ja minäkin olin hyvin vaikuttunut. Sain kuulla minulle uuden asian. Poron takajalasta koparasta kuulema erittyy hoitavaa ainetta. Jos poro saa vaikka haavan, se hieroo tätä ainetta haavaan ja eläin paranee.

Näin työt ovat alkaneet ja iloiset tontut vilahtelevat paikasta toiseen. Brittiperheet kulkevat mukana enimmäkseen tyytyväisinä.

Olin lentokentällä vastassa väsyneen näköisiä brittilapsia. He olivat heränneet puoliviideltä ehtiäkseen Suomen lennolle. Onneksi kaikille jaetaan täällä kunnolliset vaatteet saappaista haalareihin, sillä osa vieraista saapuu kesäkengissä ja t-paidassa.

Britit ovat erittäin kiinnostuneita näkemään poroja, siis Joulupukin apulaisia. Heistä on jännittävää, että poroja voi nähdä missä vain vapaana kulkemassa. Kun kerron, että Lapissa on poroja enemmän kuin ihmisiä, britit purskahtavat nauruun. Joitakin asioita jätän kertomatta, kuten sen, että poron liha maistuu hyvältä tai että porokolarit ovat yleisiä. Tässä työssä eletään joulun taian maailmassa. Todellisuutta sivutaan soveltuvin osin.

Brittiperheiden lomaan kuuluu aluksi erilaisten aktiviteettien maistelua. He pääsevät mm. hetkeksi ajamaan moottorikelkalla ja huskyajelulle. Herkkupalojen jälkeen toivotaan ruokahalun heränneen ja heille tarjotaan ostettavaksi pidempiä kelkka-, koiravaljakko- ja pororetkiä. Ja kauppa käy, kun ollaan unelmalomalla Napapiirin pohjoispuolella.

Viimeisestä päivästä halutaan tehdä ikimuistoinen. Silloin eletään joulun maailmassa salaisessa tonttupajassa. Siellä puuhaillaan monenlaista, ohjelmaan kuuluu mm. poroajelua, pipareiden koristelua, joulukoristeiden tekoa, mäenlaskua ja se odotetuin ohjelma eli Joulupukin tapaaminen. Jokainen lapsi saa lahjan. Joulupukin aikataulu on tiukka, aikaa saattaa riittää vain minuutin tai pari perheelleen.

Minä olin tonttuna peluuttamassa jalkapalloa ja auttamassa lapsia suksien kokeilussa. Minua ihmetytti, kun yksi lapsi halusi pelata jalkapalloa koko ajan. Hän jätti kaikki muut ohjelmat väliin, jopa Joulupukin tapaamisen. Erikoista. Hiihtäminen minisuksilla onnistui, kun lapsen molemmin puolin oli aikuinen pitämässä kiinni. Lapset nauttivat kovasti elämänsä ensimmäisestä hiihtolenkistä.

Eilen sain komennuksen kahden muun tontun kanssa ajella Rovaniemelle aktiviteettioppaaksi. Herätys viideltä, kahden ja puolen tunnin ajomatka työpaikalle. Sitten auttelua ryhmien pyörityksessä ja kotimatka saattoi alkaa. Bensa oli vähissä, mutta uskoimme pääsevämme seuraavalle tankkauspaikalle. Toisin kävi. Auto hyytyi tien poskeen kymmenen kilometriä ennen Kittilää. Parin kirvauksen jälkeen hain liftikyydillä bensaa ja matka jatkui. Illalla vain surisi päässä kahdentoista tunnin työpäivän jälkeen.

Olen asettunut Ylläkselle Äkäslompolon puolelle. Hartaasti odottamani lumi satoi maahan juuri ennen tuloani, niinpä olen päässyt hiihtämään. Latuverkosto on toistaiseksi osittain käytössä. Ne ensimmäiset vaivalloiset viisikymmentä kilometriä on tarvottu. Kokemukseni mukaan sadan kilometrin jälkeen keho alkaa tottua hiihtoon ja sitten sujuttelen sulavasti.

Hiihtolenkkien jälkeen olen ollut euforisessa tilassa. Raikas ilma, valkoinen lumi ja Ylläksen pitkät, kapeat humisevat kuuset tuudittavat sielun ja kehon hyvään oloon. On se kumma, miten hiihto voi vaikuttaa ihmiseen!

Työrintamalla meitä tulevia joulutonttuja on koulutettu pitkään ja hartaasti tulevaan tehtävään. Viisipäiväinen palkaton koulutus tuntuu pitkältä, kun palkallinen sesonki kestää vain muutamia viikkoja. Tällä alalla työntekijät eivät ole vielä järjestäytyneet pitämään puoliaan. Työntekijöiden joustavuuden tarpeesta muistutetaan jatkuvasti.

Sinänsä joulutontun työ on mieluisaa. Tänä jouluna lähden luottavaisin mielin tonttuilemaan brittiperheille. Onhan työ tuttua vuoden takaa Leviltä. Sain tonttunimekseni ainoan suomenkielisen nimen, my name is Tonttu.

Pääsin avantoon ja rantasaunaan Äkäslompolossa Jounin kaupan takana. Voi miten hyvää se teki. Nyt olen tottunut sen verran hyiseen veteen, että uskallan irrottaa otteeni kaiteesta ja uida pienen lenkin. Kehoon ei jää enää kylmä tunne illaksi niin kuin alussa kävi. Istuin puusaunan pehmeissä löylyissä tutustuen uusiin ihmisiin ja pulahdin avantoon viisi kertaa. Avantouinnissa on kaksi kilpailevaa koulukuntaa, toiset saunovat ja uivat, toiset käyvät pelkästään avannossa. Minä harrastan molempia tilanteen mukaan.

Pakkailen tavaroita puoleksitoista kuukaudeksi. Sukset ja voiteet ensimmäisten joukossa vaikka lunta on vasta nimeksi. Pian lähden Ylläkselle joulutontuksi. Brittiperheiden kanssa saan kunnon kielikylvyn. Olen harjoitellut englantia koko syksyn kansalaisopiston keskustelukurssilla. Vähän minua toisinaan harmittaa, kun en pääse käyttämään Ruotsissa oppimaani ruotsinkieltä. Ruostuu vain, fy fan!

Tontun palkka on pieni, asuminen maksaa ja koko touhu alkaa kolmen päivän palkattomalla työhön perehdyttämisellä. Olen kuitenkin innoissani, kun saan tutustua Äkäslompoloon. Yllästä moni kehuu, etenkin hiihtäjät. Vuosi sitten tonttuilin Levillä. Silloin totesin todeksi Levin maineen biletyspaikkana ja kaipasin johonkin sielukkaampaan paikkaan.

Olen herätellyt henkiin vanhaa harrastustani avantouintia. Uskallan toistaiseksi vain kastautua pikaisesti. Eilen pulahdin kaksi kertaa ja tunsin kehossani hyvän hyrinän. Hyvän olon tunteen, joka koukuttaa positiivisella tavalla. Avannosta saa voimaa ja sinne voi jättää murheensa. Kokemus on mielestäni voimakkaan fyysisyyden lisäksi myös vahvasti henkinen. Rovaniemellä olen nyt kävellyt avannolle useana päivänä, matkaa kertyy edestakaisin kymmenen kilometriä.

Olen kirjoittanut kolumneja kerran kuussa Uusi Rovaniemi-lehteen vuoden verran. Ilokseni saan jatkaa kirjoittamista ensi vuodenkin. Kävin toimituksen studiossa kuvattavana. Vuosi sitten kuvaus jännitti, mutta nyt vain naureskelin. Kuvia räpsittiin paljon, mutta suosikki nousi sieltä esiin. Luultavasti lehteen laitetaan kuva, jossa pidän kämmeniä vastakkain kuin Lucia-neito tai joogassa kiitosasennossa. Ja tietenkin nauran iloisesti.

Ensimmäistä kertaa kävin Helsingissä Rollosta lentämällä ja voi kuinka vaivatonta se olikaan! Lentoyhtiön videoesitys yllätti minut, kun Joulupukkia Napapiirillä olikin tervehtimässä siskon perhe. Piti heti lennon jälkeen laittaa tekstiviestiä perään.

Helsingissä ohjelmaani kuului ystävien tapaamista, luonnossa liikkumista ja pari Lappiteemaista ohjelmaa. Ateneumin Lapin taika-näyttelyyn sain houkuteltua mukaani kaksi hyvää ystävääni. Lohkaisin heille, että nyt mukana onkin sitten paikallisopas. Näyttely osoittautui ihmisen kokoiseksi,  piristäväksi kokemukseksi. Mieleen jäi erityisesti Särestöniemen vahvat ja omaperäiset maalaukset, Engbergin tummat tunturimaisemat poroineen ja Kyyhkysen silmiä hivelevän kauniit maalaukset. Tunturihiihtäjän tunnelmia keväthangilla kuvasi osuvasti Kuuselan teos Lapin hangilla. Siinä yksinäinen naishiihtäjä on kääntynyt kaikessa rauhassa ladulle poikittain nauttimaan auringonpaisteesta. Tuttu tunnelma.

Osallistuin Taideteollisella korkeakoululla Käsivarren luonnosta kumpuavaan väitöstilaisuuteen. Leena Valkeapään väitöskirjaa Luonnossa, vuoropuhelua Nils Aslak Valkeapään tuotannon kanssa on saatavana upeana kuvitettuna kirjana. Vaikka se on väitöstyö, sitä voi lukea sujuvasti kuka (retkeilijä) tahansa. Tutkimuksen kohteena on Käsivarren luontoon kietoutunut elämismaailma ja olemisen tapa. Porojen kanssa luonnossa elävän ihmisen yhteys elämän yksinkertaisiin peruselementteihin on säilynyt nykyaikanakin suorana. Näitä peruselementtejä tutkimuksessa ovat tuuli, poro, aika, tuli ja ihminen. Leena Valkeapää on tutustunut Käsivarren alueeseen retkeilijänä, taiteilijana ja tutkijana. Näillä retkillään hän on tutustunut nykyiseen puolisoonsa, poromies Oula A. Valkeapäähän. Tutkimuksen aineistona on poromiehen puolisolleen lähettämiä tekstiviestejä, tutkijan omia tunnelmia ja kahden tunnetun saamelaiskirjailijan tuotantoa. Olen iloinen, että olin paikalla tässä tyylikkäässä tilaisuudessa.
”Tämä kaikki on minun kotini / nämä vuonot joet järvet/ nämä pakkaset auringonpaisteet myrskyt” (Nils-Aslak Valkeapää, 1979)

Toisessa kirjallisuuspiirissä kirjailijat vaihtuvat. Seuraavana vuorossa on kuitenkin niin ikään lappilainen kirjailija, viihdekirjailijaksi nimitetty Enni Mustonen. Käsiteltävä kirja ja sen jatko- osa ovat saaneet nimensä tunturikasveista. Lapinvuokko ja Jääleinikki kuvaavat pohjoisen naisen elämää sodan aikaan ja sen jälkeen.

Joskus sitä miettii, että mitä kaikkea ihmeellistä maailmassa onkaan ja kuinka vähän siitä tietää. Näissä mietteissä palasin mehiläisvahaväreillä toteutetulta Mandalakurssilta. Maalasimme ympyrän muotoon tehtyjä kuvioita, joiden tarkoituksena on eheyttää ja tasapainottaa ihmistä kokonaisuutena. Apuna käytimme kuumennettuja maalausrautoja. Aivan uusi asia minulle. Tuotokset olivat yllättävän kauniita, kuin ne loistaisivat valoa sielun hoitamiseksi.